Tänään ajattelin käydä eräällä jo lapsuudestani tutulla pikkujoella. Olen aina luullut, ettei joessa ole kaloja, mutta kuulin hurjan huhun, että jonkinmoinen harjuskanta joessa olisi. Käytiin anoppilassa saunassa ja kuuden maissa lähdettiin kotiin ja minä pääsin kalaan. Tietty päiväinen auringonpaiste oli vaihtunut räntäsateeksi, mutta ajattelin, että käyn vaikka vain pikaisesti joella kun kerta niin olin päättänyt tehdä.
Ajoin autoni parkkiin jo aiemmin hyväksi katsomalleni paikalle. Todella vain katsomalleni, sillä kun Hiaceni sinne hurautin tuli mieleen, että pääsenköhän sieltä ollenkaan pois. No, jätin auton parkkiin ja kasasin perhovapani, otin perholiivini ja lähdin metsäautotietä kohti jokea. Lähestyttyäni jokea kuulin, että joku olisi loiskutellut vettä. Ajattelin, että joelle olisi tullut joku eläin juomaan kun pinnallakin näkyi puiden lomasta aaltoja. Etenin varovasti puiden varjossa ja kurkin, josko olisin nähnyt tuon äänen aiheuttajan. Lopulta huomasin, että virta heilutti kohtuullisen kokoista puuta veden pinnalla ja ääni sekä aallot lähtivät tästä. Katselin jokea ja ajattelin, että joki kyllä näyttää niin täydelliseltä harjusjoelta, että olisi huutava vääryys jos joessa ei kalakantaa olisi.
Monin paikoin joki oli kehnosti kalastettavissa. Puut ulottuivat joen ylle välillä joen ranta oli semmoista ryteikköä, ettei heittämään ollut mitään asiaa. Tuli ihan ikävä vielä valmistumatonta #2 luokan 7'3" purovapaani. Jotenkin tuo 9' #5 luokan vapa tuntui tuolle lähes purolle hieman ylimitoitetulta. Ja olisi ollut helpompi huiskia lyhyemmällä piiskalla ja toisaalta myös kulkea välillä ryteikköisissä kohdissa.
Joki ei ollut pahasti tulvassa, eli pääsin ihan rantaan asti toisin kuin edellisen kevään ensimmäisellä reissulla. Etenin jokea pikku hiljaa alavirran suuntaan. Olin kartasta katsonut, että jossain vaiheessa eteen pitäisi tulla koskiosuus ja sinne saakka ajattelin tutkia jokea. Pinta-aktiivisia kaloja ei tietty näkynyt, räntäsateessa kun ei pahemmin taida kalojen muonaa lennellä. Pääsääntöisesti perhona käytin joko Hässäkkää tai Ekin pikkumustaa. Kaloista ei ollut tietoakaan ja mielessäni jo kävi sekin, että onkohan sitä koskiosuuttakaan ollenkaan kun välillä kartassa merkattu pisteikkö ei olekaan koskiosuutta vaan hieman kovemmin virtaavaa nivaa.
Joessa oli mukavan rauhallinen virtaus, perhon uitto oli helppoa silloin kuin sen sai veteen ja noin 1,5km rämpimisen jälkeen erään töyrään takaa kuuluikin kosken kohina. Koski oli todellakin olemassa. Itse koskiosuus oli kehnosti kalastettavissa ainakin tältä rannalta puiden vuoksi, mutta kosken alaosassa oli suuri kivi josta oli kiva kalastella loppuliukua. Rymysin tietty heti kiven päälle, kesemmällä tulee varmaan käytyä kokeilemassa kalastusta tuon kiven suojasta.
Kello tuli yhdeksän ja ilta alkoi hämärtymään jo niin, että päätin lähteä kävelemään takaisin autolle. Kiipesin mäen päälle ja pellon laitaa kävelin tovin josta poikkasin sitten metsään. Aina välillä olin näkevinäni joen puiden lomasta, mutta jossain vaiheessa ajauduin joesta sen verran kauas, että paluumatkan päätyttyä alkoi olla jo melko pimeää.
Auton ajattelin kääntää tuolla loistavalla parkkipaikalla, mutta pian huomasin, että kääntäminen olisi todennäköisesti johtanut Hiacen upottamisen velliin. Ajattelin siis yrittää ottaa sen verran vauhtia, että pääsisin pakilla takaisin tielle. Ovi auki pakitinkin ja pääsin kuin pääsinkin juuri ja juuri tielle, josta jo pimeässä illassa pääsin suuntaamaan märkänä, mutta onnellisena kohti kotia.
