Tämän illan sidontasatoa.
sunnuntai 30. toukokuuta 2010
Perhonsidontaa
Kun nuo Turusen tyyliin sidotut streamerit on alkaneet jopa minulla toimimaan niin niitähän piti tehdä lisää. Ens'alkuun tein salakan, sitten kutuasuisen mudun, tottahan tinseli piti saada - vaikkei Turunen tinseliä tullut kerhoiltaamme sidottamaan ja lopuksi vielä ahven. Ahven jossa on hieman onnistuneempi väritys sitojan mielestä kuin tuossa jolla taimenenkin sain. Kalat sitten loppupelissä päättää värityksen onnistumisesta...
Tämän illan sidontasatoa.
Tämän illan sidontasatoa.
Vaajakoski 29.5.2010 - Balsamia haavoihin
Aamusta poikkesin hakemaan Sipposen Pietarin ja lähdettiin Vaajakoskelle. Vaajakoskella nimittäin järjestettiin 'nuorten suuri kalastustapahtuma'. No, ei se niin suuri ollut - paikalla nimittäin oli noin 35 nuorta. Toisaalta hyvä näin kun tapahtumaa järjestettiin ensimmäistä kertaa niin ei oikein ollut meillä itselläkään selvyyttä tapahtuman kulusta. Tapahtuma järjestettiin yhdessä Koukun ja Paukun, Keski-Suomen Perhokalastajien, Jyväskylän kaupungin ja Normarkin kanssa.
Minun vastuullani oli lähinnä Keski-Suomen Perhokalastajien alue. Edellisenä iltana olin väsäillyt heittoharjoituspaikalle pituusheittoon tarvittavat kepit ja pisteytystaulukon. Pisteet pituusheitossa kasvoi aina neljän metrin välein. Suurin pituus oli 16 metrissä jonne yksi tapahtuman nuori heitollaan ylsi. 16 metrin rajalla oli vielä noin metrin levyinen väli johon heittämällä sai kokonaispisteiksi 10 pistettä kun normaali 16 metrin pisteytys oli 6 pistettä. Myöhemmin pituusheittopaikan toteutuksesta tulikin kiitosta. Keski-Suomen perhokalastajista saatiin Jukka ja Martti tähän heitonopetusosioon.
Pietu näyttää, miten heitetään.
Toinen sekä perhokalastusosio oli perhonsidonta. Itse olin siellä sidotuttamassa nuorille perhoa. Valitsin sidottavaksi perhoksi liitsin ajatuksena se, että he olisivat päässeet kalastamaan itse sitomallaan perholla. Liitsi yksinkertaisuudestaan huolimatta vaikutti liian vaikealta perholta tuossa aikataulussa toteutettuna. Onneksi joidenkin ryhmien mukana kulki jopa perhoja sitoneita isiäkin, jotka sitten toimivat apuopettajina ongelmatapausten kanssa. Tosin nämä innokkaat isät toki sitten auttoivat omia lapsiaankin siinä määrin, että mahtoiko nuori sitoa paljoakaan omasta perhostaan? Toinen huono puoli tuossa perhossa oli perhoon tarvittava materiaali, nimittäin marabou. Jos oma sidontapaikka on maraboun peitossa sidottuaan muutaman perhon samalla yrittäen pitää leijailevat ja kaikkeen kiinni tarttuvat marabout aisoissa, voi vain kuvitella millainen Koukun ja Paukun toimisto oli sen jälkeen kun 35 nuorta oli käynyt sitomassa perhonsa. Ja sehän se oli kiva leikki kun huomasi miten marabout pöllähtävän kun niihin puhaltaa... No, kukin nuori sai perhonsa viimein sidottua vaikka toisen ryhmän jälkeen iski semmoinen päänsärky, ettei kolmannen ryhmän ohjaamisesta meinannut tulla mitään. Onneksi kolmannen ryhmän jälkeen oli ruokailu, jonne Iiris toi särkylääkettä ja päänsärkykin alkoi helpottamaan.
Perhonsidonnan opastusta.
Kolmas meidän vastuullamme ollut osio oli lammella kalastus. Pietu hoiti lähinnä perhokalastuksesta kiinnostuneiden veneen ja Roope ja Tero soutivat kahta muuta venettä. Yhteensä lammesta nousu kolme isompaa kalaa, yksi kirjolohi ja kaksi haukea. Hienoa, että tapahtumia nuorille tuli!
Muita rasteja olivat onkiminen venelaiturilta, virvelikalastus / spinfluga tulinimessä sekä uistelu virrassa. Uistelussa oli myös käytössä kolme venettä, jota yhtä souti Jaska. Päivän mittaan Jaskan veneelle tuli yksi tärppi ja yksi pienempi, noin 30-35 taimen tuli ylöskin. Virralla oli pyydystä ja päästä meininki, joten ehkä ihan hyvä, ettei mitään suurta möllikkää tullutkaan.
Normarkilta Koukku ja Paukku sai ilmaiseksi viisi perhosettiä, kymmenkunta virveliä ja onkivapoja sekä sata uistinta, joita jaettiin nuorille tapahtuman päätteeksi. Hienoa, että kaupallinen yritys tuli mukaan näin avokätisesti tapahtumaan. Nyt on hyvä, että Koukulla ja Paukulla on noita settejä itsellään, kun monilla nuorilla ei ole mahdollisuutta hommata heti alkuun omia välineitään niin voidaan sitten lainata onget tämmöisille tapauksille.
Tapahtuman jälkeen alkoi armoton siivous toimistolla. Järkkäilin paikkoja kun Pietu kysyi kahville Jaskan ja Jukan kanssa. Olikin oikeastaan kiva käydä viereisessä kahviossa munkkikahvilla. Jaska tuli sitten auttamaan siivouksessa. Viimein kun toimisto oltiin saatu siivottua käytiin Jaskan kanssa virralla katselemassa ja alkoi itämään halu päästä illalla kokeilemaan itsekin kalastusta. Viime tiistain kokemukset oli sen verran hyviä.
Polte kasvoi iltaa kohden. Jaskaa en saanut mukaan, mutta itse lähdin noin klo 21:30 virralle. Iiris tuli alkuun mukaan ideanaan kuvata hieman Naissaaren kaunista miljöötä ja niinpä suunnattiin ensi alkuun Naissaaren läpi voimalan yläpuolelle. Heittelin hieman voimalan yläpuolista aluetta, jonkun pintakäynnin havaitsin, muttei perhoni yltänyt riittävän kauas, jotta sillä olisin kaloja tavoittanut. Siirryinpä siis Tuliniemeen.
Kalastusta voimalan yläpuolisella alueella. Joku nainen (=vaimo) selvästikin himoitsee matoani.
Ensimmäinen havainto oli se, että vettä meni tosi paljon - enemmän kuin koskaan tänä kesänä. Niemen nokassa oli joku heittelemässä virvelillä, joten aivan heti en sinne sännännyt heittelemään. Menin rauhoitusalueen rajalle jossa sielläkin oli pari spinfluga-kaveria. Heittelin hetken lyhyillä heitoilla ilman tulosta. Siirryin sinne niemen nokan seutuville ja aloin heittelemään tinselillä poikkivirtaan. Vavalla eloa tinselille antamalla uitin sitä lähemmäs penkan reunaa aina siimaa joka heitolla pidentäen. Niemen nokan kohdilla kala nousikin perhoon ja tunsin tukevan tärpin. Kala ei perhoon kuitenkaan tarttunut. Kun olin paikallistanut kalan heittelin vielä siinä toivossa josko se nousisi uudestaan perhoon, mutta kala oli tainnut saada sen verran nenilleen, että mökötti jossain montussa.
Siirryin pois penkan reunalta ja annoin virran rauhoittua. Sillä aikaa joku isä tulikin poikansa kanssa katselemaan virralle ja kysyi: 'Onko ollut tapahtumia'. Kerroin taimenen nousseen perhoon, mutta saaneen hieman nenilleen ja nyt tässä hieman odottelen josko kala tokenisi säikähdyksestä. Virvelikaverikin oli tullut heittelemään aivan niemen kärkeen tällä välin. Olin siinä varmaan viisi-kymmenen minuuttia odotellut niin ajattelin taas kokeilla, josko kala nousisi uudestaan perhoon. Ei ollut kovinkaan mones heitto niin taimen pärkäytti tinseliin. Huti tietenkin. Vinkkasin paikalle tulleelle isälle että kyllä näköjään taimen perhoon nousi, mutta huti iski. Tällä kertaa kala ei kuitenkaan saanut nenilleen. Virvelikaverikin hätkähtäen kysyi että perhon peräänkö taimen nousi?
Virta alkoi kalatapahtumien osalta hiljenemään ja mietin, onko siihen syynä se, että virta on niin voimakas, etten saa tinseliä edes uppoamaan kunnolla. Perho kun teki lähes poikkeuksetta vanan veden pintaan. Vaihdoin normaalin perukkeen tilalle uppoperukkeen. Viiste veden pinnasta katosi, mutta niin katosivat myös kalatapahtumat. Uppoperuketta käytettäessä ei nimittäin tullut yhtään tapahtumaa perhoon.
Vaihdoin takaisin normaaliin perukkeeseen ja ajattelin samalla myös vaihtaa perhoa. Turusen tapaan sidottu salakkani oli autolla joten ajattelin laittaa siiman päähän samaan tapaan sidotun ahvenen. No, sitä sitoessani rungosta tuli sen verran tuuhea ja vaalea, että taitaa tuokin salakasta mennä... Uskoa minulla tuohon perhoon ei pahemmin ollut. Rungon väritys on mielestäni jotenkin epäonnistunut kun käytin siinä jotain UV helmiäis dubbinkia. Tosin iltakin alkoi olla jo hyvin hämärä, joten uutta matoa koukkuun vaan!
Heittelin tovin perholla ja siimaa takaisin stripatessani jokin pienempi pärskähdys perhoon tulikin. Hei, tämähän saattaa sittenkin toimia! Jatkoin heittelyä ja hetken kuluttua perhossa juputtikin jokin mölli - kala oli kiinni, perho toimi sittenkin. Pidin kalaa melko tiukalla, perukekärki kun oli melko vahvaa siimaa niin siiman katkeamisesta ei ollut pelkoakaan - näin ajattelin. Kävelin kohti niemen kärkeä, mutta perho kirposi kalan suusta kun aloin vetämään sitä lähemmäksi rantaa. Kokeilin koukkua. Tylsä. Koukku oli varmaan ottanut hieman iskua voimalan yläpuolella sitä heitellessäni. Joskus siellä nimittäin käy niin, että alaheitossa perho osuu kivivalliin ja tässä saattaa hyvinkin koukut tylstyä. Teroitin koukun. Samalla vedin kärkisiimasta ja kokeilin että onko se kunnossa. Naps - siima poikki noin kymmenen senttiä perhon yläpuolelta. Olipa hyvä että kokeilin...
Spinfluga kaverit olivat jossain vaiheessa luovuttaneet joten siirryin vielä rauhoitusalueen rajalle ja ajattelin, että virta saa rauhoittua hetken aikaa. Siellä ei mitään tapahtumia perhoon tullut ja kärsimättömänä tulin takaisin niemen nokkaan. Ilta alkoi jo pimenemään ja viilenemään. Palelikin hieman. Kala oli kuitenkin noussut perhoon ja jonkin aikaa olin saanut sitä väsytelläkin siiman päässä. Ei tehnyt mieli luovuttaa kun huomasin kalojen aktivoituneen taas perhon vaihdon jälkeen. Vai olisiko syy kalojen aktivoitumiseen ollut se, että spinfluga kaverukset olivat lähteneet. En tiedä johtuiko se kellonajasta vai siitä, etteivät he enää pinnassa mulisten vetäneet painojaan ylös, mutta selvää virkistymistä kalojen ottihalukkudessa olin huomaavinani. Voihan se olla, että tuo mulina häiritsee kaloja sen verran, ettei niin ottihalukkuutta löydy. Jonkin aikaa heittelin ja taimen nousi taas perhoon. Kiinni! Pidin kalaa tiukalla, kala varmaan ajatteli pitävänsä kalamiestä tiukalla. Niin olikin. Vapa taipui kunnolla, kala molski pinnalla alkuunsa, sitten painui syvyyksiin. Vähä kerralla sain kalaa väsyteltyä ja hetken kuluttua sain hienon vastustajani haaviin. Mittasin sen, 46 cm. Vapautin kalan pikaisesti alamitan ollessa 50cm. Vilkaisin kelloon, two minutes to midnight. Hieno ilta!
Tuohon loppui kalatapahtumat tuolta illalta. Kokeilin vielä tiistaina hyväksi todettua tinseliä, muttei siihenkään mitään tapahtumia tullut. Olisihan se ollut hienoa viedä ruokakala kotiin, mutta hieno ilta oli vaikka ruokakala jäikin vielä jokeen kasvamaan. Todella upea viikko ollut, kaksi suurta taimenta samalla viikolla. Ja huominen on vielä aikaa...
Näihin otti taimenet tällä viikolla.
Minun vastuullani oli lähinnä Keski-Suomen Perhokalastajien alue. Edellisenä iltana olin väsäillyt heittoharjoituspaikalle pituusheittoon tarvittavat kepit ja pisteytystaulukon. Pisteet pituusheitossa kasvoi aina neljän metrin välein. Suurin pituus oli 16 metrissä jonne yksi tapahtuman nuori heitollaan ylsi. 16 metrin rajalla oli vielä noin metrin levyinen väli johon heittämällä sai kokonaispisteiksi 10 pistettä kun normaali 16 metrin pisteytys oli 6 pistettä. Myöhemmin pituusheittopaikan toteutuksesta tulikin kiitosta. Keski-Suomen perhokalastajista saatiin Jukka ja Martti tähän heitonopetusosioon.
Pietu näyttää, miten heitetään.
Toinen sekä perhokalastusosio oli perhonsidonta. Itse olin siellä sidotuttamassa nuorille perhoa. Valitsin sidottavaksi perhoksi liitsin ajatuksena se, että he olisivat päässeet kalastamaan itse sitomallaan perholla. Liitsi yksinkertaisuudestaan huolimatta vaikutti liian vaikealta perholta tuossa aikataulussa toteutettuna. Onneksi joidenkin ryhmien mukana kulki jopa perhoja sitoneita isiäkin, jotka sitten toimivat apuopettajina ongelmatapausten kanssa. Tosin nämä innokkaat isät toki sitten auttoivat omia lapsiaankin siinä määrin, että mahtoiko nuori sitoa paljoakaan omasta perhostaan? Toinen huono puoli tuossa perhossa oli perhoon tarvittava materiaali, nimittäin marabou. Jos oma sidontapaikka on maraboun peitossa sidottuaan muutaman perhon samalla yrittäen pitää leijailevat ja kaikkeen kiinni tarttuvat marabout aisoissa, voi vain kuvitella millainen Koukun ja Paukun toimisto oli sen jälkeen kun 35 nuorta oli käynyt sitomassa perhonsa. Ja sehän se oli kiva leikki kun huomasi miten marabout pöllähtävän kun niihin puhaltaa... No, kukin nuori sai perhonsa viimein sidottua vaikka toisen ryhmän jälkeen iski semmoinen päänsärky, ettei kolmannen ryhmän ohjaamisesta meinannut tulla mitään. Onneksi kolmannen ryhmän jälkeen oli ruokailu, jonne Iiris toi särkylääkettä ja päänsärkykin alkoi helpottamaan.
Perhonsidonnan opastusta.
Kolmas meidän vastuullamme ollut osio oli lammella kalastus. Pietu hoiti lähinnä perhokalastuksesta kiinnostuneiden veneen ja Roope ja Tero soutivat kahta muuta venettä. Yhteensä lammesta nousu kolme isompaa kalaa, yksi kirjolohi ja kaksi haukea. Hienoa, että tapahtumia nuorille tuli!
Muita rasteja olivat onkiminen venelaiturilta, virvelikalastus / spinfluga tulinimessä sekä uistelu virrassa. Uistelussa oli myös käytössä kolme venettä, jota yhtä souti Jaska. Päivän mittaan Jaskan veneelle tuli yksi tärppi ja yksi pienempi, noin 30-35 taimen tuli ylöskin. Virralla oli pyydystä ja päästä meininki, joten ehkä ihan hyvä, ettei mitään suurta möllikkää tullutkaan.
Normarkilta Koukku ja Paukku sai ilmaiseksi viisi perhosettiä, kymmenkunta virveliä ja onkivapoja sekä sata uistinta, joita jaettiin nuorille tapahtuman päätteeksi. Hienoa, että kaupallinen yritys tuli mukaan näin avokätisesti tapahtumaan. Nyt on hyvä, että Koukulla ja Paukulla on noita settejä itsellään, kun monilla nuorilla ei ole mahdollisuutta hommata heti alkuun omia välineitään niin voidaan sitten lainata onget tämmöisille tapauksille.
Tapahtuman jälkeen alkoi armoton siivous toimistolla. Järkkäilin paikkoja kun Pietu kysyi kahville Jaskan ja Jukan kanssa. Olikin oikeastaan kiva käydä viereisessä kahviossa munkkikahvilla. Jaska tuli sitten auttamaan siivouksessa. Viimein kun toimisto oltiin saatu siivottua käytiin Jaskan kanssa virralla katselemassa ja alkoi itämään halu päästä illalla kokeilemaan itsekin kalastusta. Viime tiistain kokemukset oli sen verran hyviä.
Polte kasvoi iltaa kohden. Jaskaa en saanut mukaan, mutta itse lähdin noin klo 21:30 virralle. Iiris tuli alkuun mukaan ideanaan kuvata hieman Naissaaren kaunista miljöötä ja niinpä suunnattiin ensi alkuun Naissaaren läpi voimalan yläpuolelle. Heittelin hieman voimalan yläpuolista aluetta, jonkun pintakäynnin havaitsin, muttei perhoni yltänyt riittävän kauas, jotta sillä olisin kaloja tavoittanut. Siirryinpä siis Tuliniemeen.
Kalastusta voimalan yläpuolisella alueella. Joku nainen (=vaimo) selvästikin himoitsee matoani.
Ensimmäinen havainto oli se, että vettä meni tosi paljon - enemmän kuin koskaan tänä kesänä. Niemen nokassa oli joku heittelemässä virvelillä, joten aivan heti en sinne sännännyt heittelemään. Menin rauhoitusalueen rajalle jossa sielläkin oli pari spinfluga-kaveria. Heittelin hetken lyhyillä heitoilla ilman tulosta. Siirryin sinne niemen nokan seutuville ja aloin heittelemään tinselillä poikkivirtaan. Vavalla eloa tinselille antamalla uitin sitä lähemmäs penkan reunaa aina siimaa joka heitolla pidentäen. Niemen nokan kohdilla kala nousikin perhoon ja tunsin tukevan tärpin. Kala ei perhoon kuitenkaan tarttunut. Kun olin paikallistanut kalan heittelin vielä siinä toivossa josko se nousisi uudestaan perhoon, mutta kala oli tainnut saada sen verran nenilleen, että mökötti jossain montussa.
Siirryin pois penkan reunalta ja annoin virran rauhoittua. Sillä aikaa joku isä tulikin poikansa kanssa katselemaan virralle ja kysyi: 'Onko ollut tapahtumia'. Kerroin taimenen nousseen perhoon, mutta saaneen hieman nenilleen ja nyt tässä hieman odottelen josko kala tokenisi säikähdyksestä. Virvelikaverikin oli tullut heittelemään aivan niemen kärkeen tällä välin. Olin siinä varmaan viisi-kymmenen minuuttia odotellut niin ajattelin taas kokeilla, josko kala nousisi uudestaan perhoon. Ei ollut kovinkaan mones heitto niin taimen pärkäytti tinseliin. Huti tietenkin. Vinkkasin paikalle tulleelle isälle että kyllä näköjään taimen perhoon nousi, mutta huti iski. Tällä kertaa kala ei kuitenkaan saanut nenilleen. Virvelikaverikin hätkähtäen kysyi että perhon peräänkö taimen nousi?
Virta alkoi kalatapahtumien osalta hiljenemään ja mietin, onko siihen syynä se, että virta on niin voimakas, etten saa tinseliä edes uppoamaan kunnolla. Perho kun teki lähes poikkeuksetta vanan veden pintaan. Vaihdoin normaalin perukkeen tilalle uppoperukkeen. Viiste veden pinnasta katosi, mutta niin katosivat myös kalatapahtumat. Uppoperuketta käytettäessä ei nimittäin tullut yhtään tapahtumaa perhoon.
Vaihdoin takaisin normaaliin perukkeeseen ja ajattelin samalla myös vaihtaa perhoa. Turusen tapaan sidottu salakkani oli autolla joten ajattelin laittaa siiman päähän samaan tapaan sidotun ahvenen. No, sitä sitoessani rungosta tuli sen verran tuuhea ja vaalea, että taitaa tuokin salakasta mennä... Uskoa minulla tuohon perhoon ei pahemmin ollut. Rungon väritys on mielestäni jotenkin epäonnistunut kun käytin siinä jotain UV helmiäis dubbinkia. Tosin iltakin alkoi olla jo hyvin hämärä, joten uutta matoa koukkuun vaan!
Heittelin tovin perholla ja siimaa takaisin stripatessani jokin pienempi pärskähdys perhoon tulikin. Hei, tämähän saattaa sittenkin toimia! Jatkoin heittelyä ja hetken kuluttua perhossa juputtikin jokin mölli - kala oli kiinni, perho toimi sittenkin. Pidin kalaa melko tiukalla, perukekärki kun oli melko vahvaa siimaa niin siiman katkeamisesta ei ollut pelkoakaan - näin ajattelin. Kävelin kohti niemen kärkeä, mutta perho kirposi kalan suusta kun aloin vetämään sitä lähemmäksi rantaa. Kokeilin koukkua. Tylsä. Koukku oli varmaan ottanut hieman iskua voimalan yläpuolella sitä heitellessäni. Joskus siellä nimittäin käy niin, että alaheitossa perho osuu kivivalliin ja tässä saattaa hyvinkin koukut tylstyä. Teroitin koukun. Samalla vedin kärkisiimasta ja kokeilin että onko se kunnossa. Naps - siima poikki noin kymmenen senttiä perhon yläpuolelta. Olipa hyvä että kokeilin...
Spinfluga kaverit olivat jossain vaiheessa luovuttaneet joten siirryin vielä rauhoitusalueen rajalle ja ajattelin, että virta saa rauhoittua hetken aikaa. Siellä ei mitään tapahtumia perhoon tullut ja kärsimättömänä tulin takaisin niemen nokkaan. Ilta alkoi jo pimenemään ja viilenemään. Palelikin hieman. Kala oli kuitenkin noussut perhoon ja jonkin aikaa olin saanut sitä väsytelläkin siiman päässä. Ei tehnyt mieli luovuttaa kun huomasin kalojen aktivoituneen taas perhon vaihdon jälkeen. Vai olisiko syy kalojen aktivoitumiseen ollut se, että spinfluga kaverukset olivat lähteneet. En tiedä johtuiko se kellonajasta vai siitä, etteivät he enää pinnassa mulisten vetäneet painojaan ylös, mutta selvää virkistymistä kalojen ottihalukkudessa olin huomaavinani. Voihan se olla, että tuo mulina häiritsee kaloja sen verran, ettei niin ottihalukkuutta löydy. Jonkin aikaa heittelin ja taimen nousi taas perhoon. Kiinni! Pidin kalaa tiukalla, kala varmaan ajatteli pitävänsä kalamiestä tiukalla. Niin olikin. Vapa taipui kunnolla, kala molski pinnalla alkuunsa, sitten painui syvyyksiin. Vähä kerralla sain kalaa väsyteltyä ja hetken kuluttua sain hienon vastustajani haaviin. Mittasin sen, 46 cm. Vapautin kalan pikaisesti alamitan ollessa 50cm. Vilkaisin kelloon, two minutes to midnight. Hieno ilta!
Tuohon loppui kalatapahtumat tuolta illalta. Kokeilin vielä tiistaina hyväksi todettua tinseliä, muttei siihenkään mitään tapahtumia tullut. Olisihan se ollut hienoa viedä ruokakala kotiin, mutta hieno ilta oli vaikka ruokakala jäikin vielä jokeen kasvamaan. Todella upea viikko ollut, kaksi suurta taimenta samalla viikolla. Ja huominen on vielä aikaa...
Näihin otti taimenet tällä viikolla.
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Piinaviikko ohi
Kalaton ajanjakso vihdoin ja viimein päättyi. Viikon aikana kävin yhteensä kuutena päivänä kalassa. Aikaa vietin perhostellen yhteensä 24 tuntia. Paikkoina oli Kuusaankoski, pariin otteeseen Hilmonkoski, Könkköjoki, pikapyrähdys Vaajakoskelle sekä eräs purokohde josta tosin en tiedä edes että onko siellä kalaa. Kalalupiin hupeni rahaa 50 euroa ja saaliiksi tuona aikana sain yhden 15cm taimenen. Alkoi jo hieman ottaa luonnon päälle.
Tänään sekä Jaska että Roope pyysivät Vaajakoskelle ja kun ilma oli hyvä ja kotonakin ehdin hieman touhuta, ajattelin lähteä koittamaan. Kaikessa rauhassa kahviteltiin Koukun ja Paukun toimistolla ja lähdettiin voimalan yläpuoliselle perhokalastusalueelle. Virrassa näkyikin muutama ihan hyvän kokoinen mulaus - valitettavasti vain heittokantaman ulottumattomissa. Huomasin salakoiden alkaneen pintomisen ja ajattelin että ongin edes yhden salakan, että pääsen tästä kalattomasta kaudesta eroon. Laitoin pienen #16 koukkuun sidotun 'Parachute Adamsin' - tuon yleisperhon jolla yleensä ainakin jotain tulee, mutta salakat ei tuota hyväksyneet. Tuumasin jotta ottavat varmaan jotain nymfiä pintakalvosta ja laitoinkin pienen painottamattoman oliivin nymfin siiman päähän ja johan kohta salakka räpiköi siiman päässä. Pääsi vain irti ennen rantautusta. Roope oli huomannut, että paljon kaloja pintoo tukkirivin yläpuolella ja siirryin sinne. Sainkin yhden särjen nymfilläni. Padon varressa huomasin suuren mulauksen ja sanoin Roopelle että menee heittelemään streameriaan sinne. Tuosta ei sitten jälkipolville suurempaa kerrottavaa jäänytkään, mutta tuo mulaus sai myös minut vaihtamaan siiman päähän sunnuntai-iltana sitomani Turusen Heikin streamerin ja tinselin risteytyksen. Tuota olin sunnuntaina käynyt koittamassa Vaajavirralla heikoin tuloksin.
Jonkin aikaa kalasteltiin vielä voimalan yläpuolisella alueella. Roopekin kotiutui jossain vaiheessa, kello kun läheni jo 23:00:a. Virrassa näin tinselini uinnin ja hyvähän se oli. Jaskakin oli sitä mieltä että siihen kyllä ottaa jos on ottaakseen. Tuumattiin, että mennään niemeen heittelemään voimalan alapuolella ja niinpä suunnattiin sinne. Jaska meni parkkiin ylemmäksi ja minä lähelle niemen kärkeä. Heittelin tinseliä poikkivirtaan ja annoin sen valua virran mukana. Siiman mendasin ylävirran puolelle jotta sain uitettua tinseliä hyvin. Ensimmäisellä kerralla perhoon hyppäsi taimen, mutta hyppäsipä huti. Heti huomasin, että nyt kyseessä on yli 50cm kala. Toinen heitto. Samassa kohtaa taimen hyppäsi tinselistäni ohi. Olin ihmeissäni - näinkö hyvin tämä toimii.
Onnistuin heittämään siimani spin-fluga hemmon siiman päälle, mutta onneksi siitä selvittiin ilman sen suurempia sotkuja. Kaveri ohitti minut kun sillä oli kala kiinni. Joku 35cm taimen sanoi olevan. Aluksi luulin, että hän aikoo tulla heittelemään minun alapuolelleni, mutta onneksi ei näin ollut. Jatkoin heittelyä tuolla hyväksi havaitulla siimapituudella ja ei mennyt montaa heittoa niin taimen oli tinselissäni kiinni! Pidin jarrun suhteellisen tiukalla koska olin laittanut riittävän vahvan perukekärjen. Huusin Jaskaa katsomaan. Noin minuutin väsyttelyn jälkeen pyysin Jaskaa haavimaan kalan, mutta lopulta haavin sen kuitenkin itse. Hyvää harjoittelua tulevaa pohjoisen reissua ajatellen. Kala haaviin ja mittaan. 52cm, 1350g eväleikattu taimen. Taju pois puukon kahvalla ja veret pihalle. Kyllä hieman kädet tärisi kun puukkoa menin pesemään.
Vaajakosken taimen, 52cm, 1350g
Jaska siirtyi kohtaan jossa olin heitellyt ja minä menin vuorostani yläpuolelle. Siinä oli spin-fluga kaverit jonkin matkaa alapuolellani, joten ei ollut oikein hyvä kalastaa tuolla kohtaa. Heitin kuitenkin lyhyitä heittoja. Eipä aikaakaan kun toisen kaveruksen edessä kala kävi pyörähtämässä perhooni. Luultavasti kala oli taimen, ei ehkä mittakokoinen, mutta kuitenkin. Toista kertaa en enää kalaa saanut tinselistäni kiinnostumaan ja olin kelaamassa siimaa sisään kun jokin pienempi - olisiko ollut harjus - kävi pyörähtämässä perhoni luona. No, jatkoin vielä hetken kalastusta, mutta vähän ajan kuluttua totesin spin-fluga pojille, että enköhän tästä jo kotiin jouda, ruokakala kun oli laukussa.
Piinaviikko oli ohi.
Tänään sekä Jaska että Roope pyysivät Vaajakoskelle ja kun ilma oli hyvä ja kotonakin ehdin hieman touhuta, ajattelin lähteä koittamaan. Kaikessa rauhassa kahviteltiin Koukun ja Paukun toimistolla ja lähdettiin voimalan yläpuoliselle perhokalastusalueelle. Virrassa näkyikin muutama ihan hyvän kokoinen mulaus - valitettavasti vain heittokantaman ulottumattomissa. Huomasin salakoiden alkaneen pintomisen ja ajattelin että ongin edes yhden salakan, että pääsen tästä kalattomasta kaudesta eroon. Laitoin pienen #16 koukkuun sidotun 'Parachute Adamsin' - tuon yleisperhon jolla yleensä ainakin jotain tulee, mutta salakat ei tuota hyväksyneet. Tuumasin jotta ottavat varmaan jotain nymfiä pintakalvosta ja laitoinkin pienen painottamattoman oliivin nymfin siiman päähän ja johan kohta salakka räpiköi siiman päässä. Pääsi vain irti ennen rantautusta. Roope oli huomannut, että paljon kaloja pintoo tukkirivin yläpuolella ja siirryin sinne. Sainkin yhden särjen nymfilläni. Padon varressa huomasin suuren mulauksen ja sanoin Roopelle että menee heittelemään streameriaan sinne. Tuosta ei sitten jälkipolville suurempaa kerrottavaa jäänytkään, mutta tuo mulaus sai myös minut vaihtamaan siiman päähän sunnuntai-iltana sitomani Turusen Heikin streamerin ja tinselin risteytyksen. Tuota olin sunnuntaina käynyt koittamassa Vaajavirralla heikoin tuloksin.
Jonkin aikaa kalasteltiin vielä voimalan yläpuolisella alueella. Roopekin kotiutui jossain vaiheessa, kello kun läheni jo 23:00:a. Virrassa näin tinselini uinnin ja hyvähän se oli. Jaskakin oli sitä mieltä että siihen kyllä ottaa jos on ottaakseen. Tuumattiin, että mennään niemeen heittelemään voimalan alapuolella ja niinpä suunnattiin sinne. Jaska meni parkkiin ylemmäksi ja minä lähelle niemen kärkeä. Heittelin tinseliä poikkivirtaan ja annoin sen valua virran mukana. Siiman mendasin ylävirran puolelle jotta sain uitettua tinseliä hyvin. Ensimmäisellä kerralla perhoon hyppäsi taimen, mutta hyppäsipä huti. Heti huomasin, että nyt kyseessä on yli 50cm kala. Toinen heitto. Samassa kohtaa taimen hyppäsi tinselistäni ohi. Olin ihmeissäni - näinkö hyvin tämä toimii.
Onnistuin heittämään siimani spin-fluga hemmon siiman päälle, mutta onneksi siitä selvittiin ilman sen suurempia sotkuja. Kaveri ohitti minut kun sillä oli kala kiinni. Joku 35cm taimen sanoi olevan. Aluksi luulin, että hän aikoo tulla heittelemään minun alapuolelleni, mutta onneksi ei näin ollut. Jatkoin heittelyä tuolla hyväksi havaitulla siimapituudella ja ei mennyt montaa heittoa niin taimen oli tinselissäni kiinni! Pidin jarrun suhteellisen tiukalla koska olin laittanut riittävän vahvan perukekärjen. Huusin Jaskaa katsomaan. Noin minuutin väsyttelyn jälkeen pyysin Jaskaa haavimaan kalan, mutta lopulta haavin sen kuitenkin itse. Hyvää harjoittelua tulevaa pohjoisen reissua ajatellen. Kala haaviin ja mittaan. 52cm, 1350g eväleikattu taimen. Taju pois puukon kahvalla ja veret pihalle. Kyllä hieman kädet tärisi kun puukkoa menin pesemään.
Vaajakosken taimen, 52cm, 1350g
Jaska siirtyi kohtaan jossa olin heitellyt ja minä menin vuorostani yläpuolelle. Siinä oli spin-fluga kaverit jonkin matkaa alapuolellani, joten ei ollut oikein hyvä kalastaa tuolla kohtaa. Heitin kuitenkin lyhyitä heittoja. Eipä aikaakaan kun toisen kaveruksen edessä kala kävi pyörähtämässä perhooni. Luultavasti kala oli taimen, ei ehkä mittakokoinen, mutta kuitenkin. Toista kertaa en enää kalaa saanut tinselistäni kiinnostumaan ja olin kelaamassa siimaa sisään kun jokin pienempi - olisiko ollut harjus - kävi pyörähtämässä perhoni luona. No, jatkoin vielä hetken kalastusta, mutta vähän ajan kuluttua totesin spin-fluga pojille, että enköhän tästä jo kotiin jouda, ruokakala kun oli laukussa.
Piinaviikko oli ohi.
perjantai 21. toukokuuta 2010
Aten vavan synty
Seuramme järjesti vavanrakennuskurssin ja tuolla kurssilla kokosin itselleni TFO:n piskuisen #2-luokan Finessen. Kurssin jälkeenkin oli kova hinku rakentamaan uutta vapaa ja päätin rakentaa perhokalastuksesta kiinnostuneelle nuoremmalle pojalleni vavan. Vavan rakentaminen meni kutakuinkin näin...
Vavanrakennuksessa tarvitaan seuraavat tarvikkeet:
- Vapa-aihio
- Kelakiinnike
- Kahva
- Vaparenkaat
- Vavan rakennukseen soveltuvaa lankaa
- Mahdollisesti koristesidoslankaa
- Epoksiliimaa
- Vapa-lakka paketti (mukana tulee kuppeja lakan sekoitukseen sekä siveltimiä)
- Katkoteräveitsi tai partahöylän terä
- Maalarinteippiä
Pojan vapaan valitsin HiLevelin Royal #4-luokan 8' pitkän aihion. Aihiossa on hauskahko bambun vartta jäljittelevä kuviointi. Mielestäni tuo hieman normaalia lyhyempi ja kevyempi käyttöisempi vapa toimii heiveröisellä nuorellamiehellä paremmin kuin normi 9' vapa. Rakennuksen alkuvaiheessa aihion päihin kannattaa pyöräyttää maalarinteipin palat. Näihin paloihin merkitään aihion selät, eli jäykimmät kohdat aihiossa. Aihion selät löytää siten, että laittaa aihion osan tyvipään pöydälle ja kärjen vasemman käden peukalon hankaan. Oikealla käden kämmensyrjällä jännitetään osa reilulle mutkalle samalla pyörittäen. Aihio nuljahtaa tietyssä kohtaa 'yli'. Eli nuljahdus tapahtuu selän kohdalla kun osa pyrkii kääntymään löysemmälle syrjälleen. Tässä nuljahduksen kohdalla on aihion jäykin osa, eli selkä. Yleensä osista löytää kaksi selkää jotka merkitään osien päissä oleviin maalarinteippeihin.
Seuraava vaihe on kelakiinnikkeen sekä kahvan liimaaminen. Jos haluaa selvitä helpolla niin kelakiinnikeita saa lukemattomia erilaisia valmiina. Minä ilmeisesti en kuitenkaan halunnut selvitä helpolla vaan halusin hieman yksilöllisyyttä pojan vapaan, joten päätin valmistaa kelakiinnikkeen itse. Perhokolmion kautta saa metalliosia kelakiinnikkeisiin, joten omaksi osuudeksi jäi puuinsertin sorvaaminen ja kelakiinnikkeen kasaaminen. Puuksi tuohon inserttiin tilasin puukkotarvikkeita myyvästä Brisasta 'Holm Oak' tammea, joka osottautuikin varsin mukavaksi työstää. Hintaa pikku palikalle tosin tuli kun piti tilata myös jotain muuta puuta, että 30 euron minimitilaus tuli täyteen. Ensin porasin puuhun reiän ja sorvasin insertin sopivaan kokoon. Käytössäni olevia metalliosia käytettäsessä puuhun piti veistää vielä viiste kelan jalkaa varten. Kun koko komeus oli viimeisen päälle hiottu, hukutin sen pariin otteeseen ohennettuun Unica Super lakkaan ja lopuksi kastoin sen vielä Solmasterin LV1 lakkapurkkiin. Jokaisen lakkauksen välissä tietty insertti sai kuivua ja sille tehtiin välihionta.
Itse valmistettu kelankiinnike
Aihioon tehdään kelakiinnikkeen alle noin sentin levyisestä maalarinteipistä kolme tai neljä tukea. Päihin yhdet ja keskelle yksi tai kaksi. Kelakiinnikke ei saa hölskyä noiden tukien päällä vaan sen tulee istua siihen tukevasti. Tukien väliin jäävä alue täytetään epoksiliimalla ja kelakiinnike painetaan paikoilleen. Kurssilla emme etsineet aihion tyviosasta selkiä, vaan kelakiinnikkeet liimattiin tyviosassa olevan teksti mukaan. Siten, että kun teksti on oikein päin, kela on vavan alapuolella.
Kahvan reikä viilataan aihioon nähden hieman suureksi. Kahvan alle kierretään lankaa (samaa jota käytetään vaparenkaiden sidonnassa) niin paljon, että kahva ei nulju lankakerroksen päällä vaan on siinä tukevasti. Lanka antaa epoksille hyvän liimausalustan jolloin kahva pysyy paremmin kiinni kuin pelkästään aihiolle liimattuna. Lankojen päälle levitetään epoksiliimaa ja kahva vedetään päälle. Jos liimaa pursuaa kahvan alta kelakiinnikkeen päälle, se kannattaa poistaa jo tässä vaiheessa asetonilla.
Vaparenkaat on hyvä käsitellä ennen paikalleen sitomista. Katso, että renkaan jalat asettuvat tasaisesti vapa-aihiolle ja varmista, ettei vaparenkaiden jalkojen alla ole mahdollisesti myöhemmässä vaiheessa vapaa rikkovia jäysteitä. Myös jalan päätä kannattaa hioa päältä siten, että lanka pääsee nousemaan vaparenkaan jalan päälle ilman suurempia kikkailuja. Stripperin kohdalla varsinkin tähän vaiheeseen kannattaa kiinnittä huomiota.
Vaparenkaista ensimmäiseksi laitetaan kärkirengas. Kurssilla laitoimme sen kiinni teollisuudessa käytettävällä kuumaliimalla, mutta liimaamiseen voi aivan yhtä hyvin käyttää myös epoksiliimaa. Kärkirenkaan kiinnityksessä täytyy huomioida, että rengas tulee oikeaan suuntaan. Vaparenkaiden sijainnista selkiin nähden käydäänkin sitten varmaan loputonta vääntöä. Kristian opetti laittamaan vaparenkaat aihion selkien väliin, eli vavan löysimmälle kohdalle. Näin tehtynä vavasta tulee tarkka eikä vavan kärki lähde heitossa vääntymään sivulle. Muiden vaparenkaiden paikka merkitään aihioon joko ns. China Makerilla tai maalarinteipillä. Renkaiden paikka löytyy yleensä vapa-aihion mukana tulevasta lappusesta tai vaikkapa HS-Importin sivuilta löytyvästä taulukosta. Mitta otetaan kärkirenkaan kärjestä snaken keskelle. Vaparenkaat teipataan paikoilleen ainakin toisesta jalastaan ennen paikalleen sitomista. Vaparenkaiden sitominen tapahtuu käyttämällä siihen tarkoitettua lankaa. Sidontaa helpottaa huomattavasti vavanrakennusteline, jonka voi hyvin rakentaa itsekin, mutta mikä ei kaupallisena versionakaan maksa kuin noin 40 euroa. Sitominen kannattaa aloittaa aihiolta ja edetä vaparenkaan jalan päälle. Sidontaa on hyvä pakata muutamien kierroksien välein niin sidoksesta tulee tiivis.
Valmis, lakkaamaton sidos
Sidoksien lakkaamiseen käytetään vapa-lakkaa. Flex-Coatilla on paria mallia – normaalia ja 'lite' merkinnällä varustettua. Normaalilla lakalla lakkaus voidaan suorittaa kerralla ja puolestaan 'lite' on sen verran ohuempaa, että sillä lakatessa vaaditaan pari lakkauskertaa. Lakatessa lakkaa voi tarvittaessa lämmittää jotta siitä saadaan hieman notkeampaa ja paremmin imeytyvää. Lakkaus on helpoin suorittaa siten, että laittaa vavan – tai useimmissa tapauksissa pöydän lyhyydestä johtuen - vavan osia pyörimään vavan pyörittimeen ja siveltimellä lakkaa sidoksen. Lakan täytyy antaa kuivua 4-8 tuntia, jonka jälkeen voidaan pyörittimeen vaihtaa uudet vavan osat ja lakata nämä. Lakkauksen jälkeen käsissäsi onkin valmis vapa!
Aten vapa
Varsinkin ensimmäisen vavan rakentamiseen menee tarvikkeiden hankkimisen vuoksi jonkin verran rahaa. Jopa siinä määrin, että mikäli aikoo kasata vain yhden vavan, ei rakentamisessa ole taloudellisessa mielessä järkeä. Jos nyt laskettaisiin kustannukset tuolle pojan vavalle, niitä kertyy suunnilleen seuraavasti: Vapa-aihio 50 euroa, kelakiinnikkeen puu ja metalliosat 19 euroa, kelakiinnikkeen lakat 30 euroa, kahva 18 euroa, vaparenkaat 15 euroa, langat (2 rullaa) 9 euroa, vapalakka 20 euroa, Epoksiliima 10 euroa. Eli tarvikkeet yhteen vapaan tuli maksamaan noin 170 euroa. Saman vavan saa valmiina noin 130 eurolla. Mutta, tarvikkeita on jäänyt myös mahdollisiin tuleviin projekteihin, joten käytettyjen materiaalien puitteissa vavan kokonaishinnaksi tulee suunnilleen 110 euroa. Lisäksi kustannuksia nostaa se, ettei aihioiden mukana yleensä tule vapaputkea. Kustannuksista huolimatta omaa mieltäni lämmittää se, että tästä vavasta poika saa isän hänelle tekemän vavan josta toivottavasti on iloa pitkäksi aikaa.
Vavanrakennuksessa tarvitaan seuraavat tarvikkeet:
- Vapa-aihio
- Kelakiinnike
- Kahva
- Vaparenkaat
- Vavan rakennukseen soveltuvaa lankaa
- Mahdollisesti koristesidoslankaa
- Epoksiliimaa
- Vapa-lakka paketti (mukana tulee kuppeja lakan sekoitukseen sekä siveltimiä)
- Katkoteräveitsi tai partahöylän terä
- Maalarinteippiä
Pojan vapaan valitsin HiLevelin Royal #4-luokan 8' pitkän aihion. Aihiossa on hauskahko bambun vartta jäljittelevä kuviointi. Mielestäni tuo hieman normaalia lyhyempi ja kevyempi käyttöisempi vapa toimii heiveröisellä nuorellamiehellä paremmin kuin normi 9' vapa. Rakennuksen alkuvaiheessa aihion päihin kannattaa pyöräyttää maalarinteipin palat. Näihin paloihin merkitään aihion selät, eli jäykimmät kohdat aihiossa. Aihion selät löytää siten, että laittaa aihion osan tyvipään pöydälle ja kärjen vasemman käden peukalon hankaan. Oikealla käden kämmensyrjällä jännitetään osa reilulle mutkalle samalla pyörittäen. Aihio nuljahtaa tietyssä kohtaa 'yli'. Eli nuljahdus tapahtuu selän kohdalla kun osa pyrkii kääntymään löysemmälle syrjälleen. Tässä nuljahduksen kohdalla on aihion jäykin osa, eli selkä. Yleensä osista löytää kaksi selkää jotka merkitään osien päissä oleviin maalarinteippeihin.
Seuraava vaihe on kelakiinnikkeen sekä kahvan liimaaminen. Jos haluaa selvitä helpolla niin kelakiinnikeita saa lukemattomia erilaisia valmiina. Minä ilmeisesti en kuitenkaan halunnut selvitä helpolla vaan halusin hieman yksilöllisyyttä pojan vapaan, joten päätin valmistaa kelakiinnikkeen itse. Perhokolmion kautta saa metalliosia kelakiinnikkeisiin, joten omaksi osuudeksi jäi puuinsertin sorvaaminen ja kelakiinnikkeen kasaaminen. Puuksi tuohon inserttiin tilasin puukkotarvikkeita myyvästä Brisasta 'Holm Oak' tammea, joka osottautuikin varsin mukavaksi työstää. Hintaa pikku palikalle tosin tuli kun piti tilata myös jotain muuta puuta, että 30 euron minimitilaus tuli täyteen. Ensin porasin puuhun reiän ja sorvasin insertin sopivaan kokoon. Käytössäni olevia metalliosia käytettäsessä puuhun piti veistää vielä viiste kelan jalkaa varten. Kun koko komeus oli viimeisen päälle hiottu, hukutin sen pariin otteeseen ohennettuun Unica Super lakkaan ja lopuksi kastoin sen vielä Solmasterin LV1 lakkapurkkiin. Jokaisen lakkauksen välissä tietty insertti sai kuivua ja sille tehtiin välihionta.
Itse valmistettu kelankiinnike
Aihioon tehdään kelakiinnikkeen alle noin sentin levyisestä maalarinteipistä kolme tai neljä tukea. Päihin yhdet ja keskelle yksi tai kaksi. Kelakiinnikke ei saa hölskyä noiden tukien päällä vaan sen tulee istua siihen tukevasti. Tukien väliin jäävä alue täytetään epoksiliimalla ja kelakiinnike painetaan paikoilleen. Kurssilla emme etsineet aihion tyviosasta selkiä, vaan kelakiinnikkeet liimattiin tyviosassa olevan teksti mukaan. Siten, että kun teksti on oikein päin, kela on vavan alapuolella.
Kahvan reikä viilataan aihioon nähden hieman suureksi. Kahvan alle kierretään lankaa (samaa jota käytetään vaparenkaiden sidonnassa) niin paljon, että kahva ei nulju lankakerroksen päällä vaan on siinä tukevasti. Lanka antaa epoksille hyvän liimausalustan jolloin kahva pysyy paremmin kiinni kuin pelkästään aihiolle liimattuna. Lankojen päälle levitetään epoksiliimaa ja kahva vedetään päälle. Jos liimaa pursuaa kahvan alta kelakiinnikkeen päälle, se kannattaa poistaa jo tässä vaiheessa asetonilla.
Vaparenkaat on hyvä käsitellä ennen paikalleen sitomista. Katso, että renkaan jalat asettuvat tasaisesti vapa-aihiolle ja varmista, ettei vaparenkaiden jalkojen alla ole mahdollisesti myöhemmässä vaiheessa vapaa rikkovia jäysteitä. Myös jalan päätä kannattaa hioa päältä siten, että lanka pääsee nousemaan vaparenkaan jalan päälle ilman suurempia kikkailuja. Stripperin kohdalla varsinkin tähän vaiheeseen kannattaa kiinnittä huomiota.
Vaparenkaista ensimmäiseksi laitetaan kärkirengas. Kurssilla laitoimme sen kiinni teollisuudessa käytettävällä kuumaliimalla, mutta liimaamiseen voi aivan yhtä hyvin käyttää myös epoksiliimaa. Kärkirenkaan kiinnityksessä täytyy huomioida, että rengas tulee oikeaan suuntaan. Vaparenkaiden sijainnista selkiin nähden käydäänkin sitten varmaan loputonta vääntöä. Kristian opetti laittamaan vaparenkaat aihion selkien väliin, eli vavan löysimmälle kohdalle. Näin tehtynä vavasta tulee tarkka eikä vavan kärki lähde heitossa vääntymään sivulle. Muiden vaparenkaiden paikka merkitään aihioon joko ns. China Makerilla tai maalarinteipillä. Renkaiden paikka löytyy yleensä vapa-aihion mukana tulevasta lappusesta tai vaikkapa HS-Importin sivuilta löytyvästä taulukosta. Mitta otetaan kärkirenkaan kärjestä snaken keskelle. Vaparenkaat teipataan paikoilleen ainakin toisesta jalastaan ennen paikalleen sitomista. Vaparenkaiden sitominen tapahtuu käyttämällä siihen tarkoitettua lankaa. Sidontaa helpottaa huomattavasti vavanrakennusteline, jonka voi hyvin rakentaa itsekin, mutta mikä ei kaupallisena versionakaan maksa kuin noin 40 euroa. Sitominen kannattaa aloittaa aihiolta ja edetä vaparenkaan jalan päälle. Sidontaa on hyvä pakata muutamien kierroksien välein niin sidoksesta tulee tiivis.
Valmis, lakkaamaton sidos
Sidoksien lakkaamiseen käytetään vapa-lakkaa. Flex-Coatilla on paria mallia – normaalia ja 'lite' merkinnällä varustettua. Normaalilla lakalla lakkaus voidaan suorittaa kerralla ja puolestaan 'lite' on sen verran ohuempaa, että sillä lakatessa vaaditaan pari lakkauskertaa. Lakatessa lakkaa voi tarvittaessa lämmittää jotta siitä saadaan hieman notkeampaa ja paremmin imeytyvää. Lakkaus on helpoin suorittaa siten, että laittaa vavan – tai useimmissa tapauksissa pöydän lyhyydestä johtuen - vavan osia pyörimään vavan pyörittimeen ja siveltimellä lakkaa sidoksen. Lakan täytyy antaa kuivua 4-8 tuntia, jonka jälkeen voidaan pyörittimeen vaihtaa uudet vavan osat ja lakata nämä. Lakkauksen jälkeen käsissäsi onkin valmis vapa!
Aten vapa
Varsinkin ensimmäisen vavan rakentamiseen menee tarvikkeiden hankkimisen vuoksi jonkin verran rahaa. Jopa siinä määrin, että mikäli aikoo kasata vain yhden vavan, ei rakentamisessa ole taloudellisessa mielessä järkeä. Jos nyt laskettaisiin kustannukset tuolle pojan vavalle, niitä kertyy suunnilleen seuraavasti: Vapa-aihio 50 euroa, kelakiinnikkeen puu ja metalliosat 19 euroa, kelakiinnikkeen lakat 30 euroa, kahva 18 euroa, vaparenkaat 15 euroa, langat (2 rullaa) 9 euroa, vapalakka 20 euroa, Epoksiliima 10 euroa. Eli tarvikkeet yhteen vapaan tuli maksamaan noin 170 euroa. Saman vavan saa valmiina noin 130 eurolla. Mutta, tarvikkeita on jäänyt myös mahdollisiin tuleviin projekteihin, joten käytettyjen materiaalien puitteissa vavan kokonaishinnaksi tulee suunnilleen 110 euroa. Lisäksi kustannuksia nostaa se, ettei aihioiden mukana yleensä tule vapaputkea. Kustannuksista huolimatta omaa mieltäni lämmittää se, että tästä vavasta poika saa isän hänelle tekemän vavan josta toivottavasti on iloa pitkäksi aikaa.
Aika vaisua
Tällä viikolla on tullut kalasteltua huomattavasti keskimääräistä enemmän. Tiistaina olin Kuusaankoskella kolme tuntia ja torstaina Hilmonkoskella kolme tuntia ja tänään perjantaina Hilmonkoskella kuusi tuntia. Todella hiljaista vaan on ollut saamapuolella. Nimittäin torstai-illan 15cm taimenen poikanen on ainoa saalis näiltä reissuilta. Huomenna lauantaina vielä Könkköjoelle niin eiköhän tämän viikon kalastukset ole siinä...
Ei nyt oikein suju - taidan tarvita henkilökohtaista kalastus-traineria.
Mutta tuolla Hilmonkoskella tuli enemmänkin testailtua tuota #2-luokan TFO Finesseä ja täytyy kyllä kehua. Pikku-streameritikin lentää sillä ja se kalastamisen keveys... Pintureilla neppailu on kyllä ihan huippua tuolla vavalla.
Ei nyt oikein suju - taidan tarvita henkilökohtaista kalastus-traineria.
Mutta tuolla Hilmonkoskella tuli enemmänkin testailtua tuota #2-luokan TFO Finesseä ja täytyy kyllä kehua. Pikku-streameritikin lentää sillä ja se kalastamisen keveys... Pintureilla neppailu on kyllä ihan huippua tuolla vavalla.
perjantai 14. toukokuuta 2010
Pohjaeläintutkimuksia
Vihdoin sain jo viime syksystä haaveilemani pohjaeläintutkimuksen käyntiin. Joiksi valitsin pari lähi jokea/puroa. Valintakriteerinä ei niinkään ollut kalastukselliset näkökohdat - en edes tiedä onko noissa joissa/puroissa kaloja - vaan ihan mielenkiinto asiaa kohtaan. En nyt lähde sen kummemmin kertomaan mistä vesistöistä on kyse, mutta tuosta joesta otin yhdestä kohtaa näytteen ja purokohteeseen pääsin kolmeen eri kohtaan helposti ottamaan näytteet. Nimetään ne nyt vaikka 'Joki' ja 'Puro 1', 'Puro2' sekä 'Puro 3' kohteiksi. Siten, että 'Puro 1' on puron yläjuoksulla, 'Puro 2' noin puolessa välissä puroa ja 'Puro 3' lähellä sitä, jossa puro laskee alapuoliseen järveen.
Näytteet kävin ottamassa eilen illalla (13.5.2010), joten en ole vielä ehtinyt kaikkia kuvaamaan saati tunnistamaan. Kunhan saan tunnistuksen tehtyä edes heimokohtaisesti, alan tyrkkimään kuvia tänne blogiin. Seuraavassa kuitenkin kohteiden kuvauksia.
'Joki'
Näyttenottopaikassa joki on noin seitsemän-kahdeksan metriä leveä. Joki keskikohdaltaan on noin metrin syvyinen. Vesi on humuspitoista. Näyteitä otettiin kaksi kappaletta jotka yhdistettiin. Toinen keskeltä jokea pohjaa möyhimällä ja toiseen pohjan möyhimisen lisäksi ravistelin hieman jokeen kaatunutta puuta. Pohja on sorapohja.
'Puro 1'
Näytteenottopaikka on todella kaunis. Metsän keskelle soliseva puro on leveydeltään noin pari-kolme metriä ja syvyyttä purolla on 20-40 cm. Vesi on kirkasta. Pohjan kivet hieman hankaloitti näytteen ottoa, joten sekoitin sora-ainesta parista eri kohtaa.
'Puro 2'
Näytteenottopaikka sijaitsi keskellä peltoaukeaa. Tästä kohti puro on noin 1-1,5 m leveä ja syvyyttä sillä oli noin metri. Näkösyvyyttä on noin 30 cm. Pohja on sorapohja. Näyte otettiin yhdestä kohtaa. Tätä näytettä otettaessa pidempään seudulla asunut pariskunta tuli katselemaan touhujamme. Kertoi aikoinaan purossa olleen ahventa ja särkeä sekä joitain muitakin kalalajeja. Metsien ja peltojen ojitus oli kuitenkin pilannut puron siinä määrin, että kalat olivat kadonneet. Pohjasta kuulemma lähtee lietettä lauttoina kun käy nostamassa sitä. Nykyään purossa ilmeisesti elää nahkiaiskanta.
'Puro 3'
Näytteenottopaikka sijaitsee metsätien ja peltoaukean välissä. Puro on noin 2-3 metriä leveä ja syvyyttä näytteenottopaikalla on noin 70 cm. Vesi on kauttaaltaan saven värjäämä, näkösyvyys nolla. Pohja on sorapohja ja näyte otettiin parista kohtaa. Purolla alavirtaan edetessä huomaa hyvin miten ojitukset vaikuttavat veteen. Yläjuoksultaan kirkas metsäpuro muuttui alle viiden kilometrin matkalla peltoaukeiden keskellä virtaavaksi saviliejuksi.
Näytteet kävin ottamassa eilen illalla (13.5.2010), joten en ole vielä ehtinyt kaikkia kuvaamaan saati tunnistamaan. Kunhan saan tunnistuksen tehtyä edes heimokohtaisesti, alan tyrkkimään kuvia tänne blogiin. Seuraavassa kuitenkin kohteiden kuvauksia.
'Joki'
Näyttenottopaikassa joki on noin seitsemän-kahdeksan metriä leveä. Joki keskikohdaltaan on noin metrin syvyinen. Vesi on humuspitoista. Näyteitä otettiin kaksi kappaletta jotka yhdistettiin. Toinen keskeltä jokea pohjaa möyhimällä ja toiseen pohjan möyhimisen lisäksi ravistelin hieman jokeen kaatunutta puuta. Pohja on sorapohja.
'Puro 1'
Näytteenottopaikka on todella kaunis. Metsän keskelle soliseva puro on leveydeltään noin pari-kolme metriä ja syvyyttä purolla on 20-40 cm. Vesi on kirkasta. Pohjan kivet hieman hankaloitti näytteen ottoa, joten sekoitin sora-ainesta parista eri kohtaa.
'Puro 2'
Näytteenottopaikka sijaitsi keskellä peltoaukeaa. Tästä kohti puro on noin 1-1,5 m leveä ja syvyyttä sillä oli noin metri. Näkösyvyyttä on noin 30 cm. Pohja on sorapohja. Näyte otettiin yhdestä kohtaa. Tätä näytettä otettaessa pidempään seudulla asunut pariskunta tuli katselemaan touhujamme. Kertoi aikoinaan purossa olleen ahventa ja särkeä sekä joitain muitakin kalalajeja. Metsien ja peltojen ojitus oli kuitenkin pilannut puron siinä määrin, että kalat olivat kadonneet. Pohjasta kuulemma lähtee lietettä lauttoina kun käy nostamassa sitä. Nykyään purossa ilmeisesti elää nahkiaiskanta.
'Puro 3'
Näytteenottopaikka sijaitsee metsätien ja peltoaukean välissä. Puro on noin 2-3 metriä leveä ja syvyyttä näytteenottopaikalla on noin 70 cm. Vesi on kauttaaltaan saven värjäämä, näkösyvyys nolla. Pohja on sorapohja ja näyte otettiin parista kohtaa. Purolla alavirtaan edetessä huomaa hyvin miten ojitukset vaikuttavat veteen. Yläjuoksultaan kirkas metsäpuro muuttui alle viiden kilometrin matkalla peltoaukeiden keskellä virtaavaksi saviliejuksi.
perjantai 7. toukokuuta 2010
Purosetti valmis!
Viimeinkin sain purosettini valmiiksi. Seuramme järjestämällä vavan rakennus kurssilla kasasin TFO:n Finessen luokassa #2. Pituutta vavalla on huimat 7'3". Tosin poikani vavan kasauksen jälkeen (juttu tulee myöhemmin blogiin) katsoin hieman työnäytettäni ja ajattelin, ettei sidokset olleet riittävän siistejä. Niinpä laitoin partahöylän terän laulamaan ja purin sidokset. Onneksi en vielä ollut ehtinyt lakata sidoksia. Poistin snakejen yhteydessä olleet koristesidokset ja tein ainoastaan lankasidokset näihin. Toki holkkien vahvikkeisiin jätin ohuet koristesidokset, samoin kuin stripperin sidoksiin ja pari koristesidosta on myös kahvan yläpuolella.
Niin, sainhan tuon lakattua jo edellisenä viikonloppuna, mutta tänään sain siihen myös kelan ja siiman. Pähkäilin pitkään eri kelavaihtoehtojen välillä, mutta lopuksi päädyin - ehkäpä kelan keveyden vuoksi - Danielssonin Midgeen. Pari muuta vaihtoehtoa olisi ollut pienimpien luokkien Visionin CDC sekä Hardyn Marksman. Siimaksi vapaan tuli ensin aikomani Rion Trout LT:n sijaan Visionin Cult. Se kun oli ainoa #2-luokan siima Perhokolmiossa. Cultissahan on melko pitkä etukartio, joten jos se ei toimi lyhyillä pituuksilla niin sitten täytynee harkita tuota Rion siimaa.
Vielä kun saisi vapaputken tuolle minivavalle. Vapahan on neliosainen, joten yhden osan mitta on noin 55 cm. Tarkoituksena olisi hommata jokin näin pieni putki - joko itse tehden tai sitten jos valmiina sattuisi löytämään jostain sopivan putken niin voisihan sen ostaakin.
Illan hämärtyessä kävin hieman vatkaamassa vapaa pihalla. Vaikutti todella mukavalta. Kunhan taas pääsisi jollekin isolle purolle tai pienelle joelle niin voisin kertoa tunnelmia vavan toiminnasta ihan tositoimissa.
Niin, sainhan tuon lakattua jo edellisenä viikonloppuna, mutta tänään sain siihen myös kelan ja siiman. Pähkäilin pitkään eri kelavaihtoehtojen välillä, mutta lopuksi päädyin - ehkäpä kelan keveyden vuoksi - Danielssonin Midgeen. Pari muuta vaihtoehtoa olisi ollut pienimpien luokkien Visionin CDC sekä Hardyn Marksman. Siimaksi vapaan tuli ensin aikomani Rion Trout LT:n sijaan Visionin Cult. Se kun oli ainoa #2-luokan siima Perhokolmiossa. Cultissahan on melko pitkä etukartio, joten jos se ei toimi lyhyillä pituuksilla niin sitten täytynee harkita tuota Rion siimaa.
Vielä kun saisi vapaputken tuolle minivavalle. Vapahan on neliosainen, joten yhden osan mitta on noin 55 cm. Tarkoituksena olisi hommata jokin näin pieni putki - joko itse tehden tai sitten jos valmiina sattuisi löytämään jostain sopivan putken niin voisihan sen ostaakin.
Illan hämärtyessä kävin hieman vatkaamassa vapaa pihalla. Vaikutti todella mukavalta. Kunhan taas pääsisi jollekin isolle purolle tai pienelle joelle niin voisin kertoa tunnelmia vavan toiminnasta ihan tositoimissa.
lauantai 1. toukokuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)