Minun vastuullani oli lähinnä Keski-Suomen Perhokalastajien alue. Edellisenä iltana olin väsäillyt heittoharjoituspaikalle pituusheittoon tarvittavat kepit ja pisteytystaulukon. Pisteet pituusheitossa kasvoi aina neljän metrin välein. Suurin pituus oli 16 metrissä jonne yksi tapahtuman nuori heitollaan ylsi. 16 metrin rajalla oli vielä noin metrin levyinen väli johon heittämällä sai kokonaispisteiksi 10 pistettä kun normaali 16 metrin pisteytys oli 6 pistettä. Myöhemmin pituusheittopaikan toteutuksesta tulikin kiitosta. Keski-Suomen perhokalastajista saatiin Jukka ja Martti tähän heitonopetusosioon.
Pietu näyttää, miten heitetään.
Toinen sekä perhokalastusosio oli perhonsidonta. Itse olin siellä sidotuttamassa nuorille perhoa. Valitsin sidottavaksi perhoksi liitsin ajatuksena se, että he olisivat päässeet kalastamaan itse sitomallaan perholla. Liitsi yksinkertaisuudestaan huolimatta vaikutti liian vaikealta perholta tuossa aikataulussa toteutettuna. Onneksi joidenkin ryhmien mukana kulki jopa perhoja sitoneita isiäkin, jotka sitten toimivat apuopettajina ongelmatapausten kanssa. Tosin nämä innokkaat isät toki sitten auttoivat omia lapsiaankin siinä määrin, että mahtoiko nuori sitoa paljoakaan omasta perhostaan? Toinen huono puoli tuossa perhossa oli perhoon tarvittava materiaali, nimittäin marabou. Jos oma sidontapaikka on maraboun peitossa sidottuaan muutaman perhon samalla yrittäen pitää leijailevat ja kaikkeen kiinni tarttuvat marabout aisoissa, voi vain kuvitella millainen Koukun ja Paukun toimisto oli sen jälkeen kun 35 nuorta oli käynyt sitomassa perhonsa. Ja sehän se oli kiva leikki kun huomasi miten marabout pöllähtävän kun niihin puhaltaa... No, kukin nuori sai perhonsa viimein sidottua vaikka toisen ryhmän jälkeen iski semmoinen päänsärky, ettei kolmannen ryhmän ohjaamisesta meinannut tulla mitään. Onneksi kolmannen ryhmän jälkeen oli ruokailu, jonne Iiris toi särkylääkettä ja päänsärkykin alkoi helpottamaan.
Perhonsidonnan opastusta.
Kolmas meidän vastuullamme ollut osio oli lammella kalastus. Pietu hoiti lähinnä perhokalastuksesta kiinnostuneiden veneen ja Roope ja Tero soutivat kahta muuta venettä. Yhteensä lammesta nousu kolme isompaa kalaa, yksi kirjolohi ja kaksi haukea. Hienoa, että tapahtumia nuorille tuli!
Muita rasteja olivat onkiminen venelaiturilta, virvelikalastus / spinfluga tulinimessä sekä uistelu virrassa. Uistelussa oli myös käytössä kolme venettä, jota yhtä souti Jaska. Päivän mittaan Jaskan veneelle tuli yksi tärppi ja yksi pienempi, noin 30-35 taimen tuli ylöskin. Virralla oli pyydystä ja päästä meininki, joten ehkä ihan hyvä, ettei mitään suurta möllikkää tullutkaan.
Normarkilta Koukku ja Paukku sai ilmaiseksi viisi perhosettiä, kymmenkunta virveliä ja onkivapoja sekä sata uistinta, joita jaettiin nuorille tapahtuman päätteeksi. Hienoa, että kaupallinen yritys tuli mukaan näin avokätisesti tapahtumaan. Nyt on hyvä, että Koukulla ja Paukulla on noita settejä itsellään, kun monilla nuorilla ei ole mahdollisuutta hommata heti alkuun omia välineitään niin voidaan sitten lainata onget tämmöisille tapauksille.
Tapahtuman jälkeen alkoi armoton siivous toimistolla. Järkkäilin paikkoja kun Pietu kysyi kahville Jaskan ja Jukan kanssa. Olikin oikeastaan kiva käydä viereisessä kahviossa munkkikahvilla. Jaska tuli sitten auttamaan siivouksessa. Viimein kun toimisto oltiin saatu siivottua käytiin Jaskan kanssa virralla katselemassa ja alkoi itämään halu päästä illalla kokeilemaan itsekin kalastusta. Viime tiistain kokemukset oli sen verran hyviä.
Polte kasvoi iltaa kohden. Jaskaa en saanut mukaan, mutta itse lähdin noin klo 21:30 virralle. Iiris tuli alkuun mukaan ideanaan kuvata hieman Naissaaren kaunista miljöötä ja niinpä suunnattiin ensi alkuun Naissaaren läpi voimalan yläpuolelle. Heittelin hieman voimalan yläpuolista aluetta, jonkun pintakäynnin havaitsin, muttei perhoni yltänyt riittävän kauas, jotta sillä olisin kaloja tavoittanut. Siirryinpä siis Tuliniemeen.
Kalastusta voimalan yläpuolisella alueella. Joku nainen (=vaimo) selvästikin himoitsee matoani.
Ensimmäinen havainto oli se, että vettä meni tosi paljon - enemmän kuin koskaan tänä kesänä. Niemen nokassa oli joku heittelemässä virvelillä, joten aivan heti en sinne sännännyt heittelemään. Menin rauhoitusalueen rajalle jossa sielläkin oli pari spinfluga-kaveria. Heittelin hetken lyhyillä heitoilla ilman tulosta. Siirryin sinne niemen nokan seutuville ja aloin heittelemään tinselillä poikkivirtaan. Vavalla eloa tinselille antamalla uitin sitä lähemmäs penkan reunaa aina siimaa joka heitolla pidentäen. Niemen nokan kohdilla kala nousikin perhoon ja tunsin tukevan tärpin. Kala ei perhoon kuitenkaan tarttunut. Kun olin paikallistanut kalan heittelin vielä siinä toivossa josko se nousisi uudestaan perhoon, mutta kala oli tainnut saada sen verran nenilleen, että mökötti jossain montussa.
Siirryin pois penkan reunalta ja annoin virran rauhoittua. Sillä aikaa joku isä tulikin poikansa kanssa katselemaan virralle ja kysyi: 'Onko ollut tapahtumia'. Kerroin taimenen nousseen perhoon, mutta saaneen hieman nenilleen ja nyt tässä hieman odottelen josko kala tokenisi säikähdyksestä. Virvelikaverikin oli tullut heittelemään aivan niemen kärkeen tällä välin. Olin siinä varmaan viisi-kymmenen minuuttia odotellut niin ajattelin taas kokeilla, josko kala nousisi uudestaan perhoon. Ei ollut kovinkaan mones heitto niin taimen pärkäytti tinseliin. Huti tietenkin. Vinkkasin paikalle tulleelle isälle että kyllä näköjään taimen perhoon nousi, mutta huti iski. Tällä kertaa kala ei kuitenkaan saanut nenilleen. Virvelikaverikin hätkähtäen kysyi että perhon peräänkö taimen nousi?
Virta alkoi kalatapahtumien osalta hiljenemään ja mietin, onko siihen syynä se, että virta on niin voimakas, etten saa tinseliä edes uppoamaan kunnolla. Perho kun teki lähes poikkeuksetta vanan veden pintaan. Vaihdoin normaalin perukkeen tilalle uppoperukkeen. Viiste veden pinnasta katosi, mutta niin katosivat myös kalatapahtumat. Uppoperuketta käytettäessä ei nimittäin tullut yhtään tapahtumaa perhoon.
Vaihdoin takaisin normaaliin perukkeeseen ja ajattelin samalla myös vaihtaa perhoa. Turusen tapaan sidottu salakkani oli autolla joten ajattelin laittaa siiman päähän samaan tapaan sidotun ahvenen. No, sitä sitoessani rungosta tuli sen verran tuuhea ja vaalea, että taitaa tuokin salakasta mennä... Uskoa minulla tuohon perhoon ei pahemmin ollut. Rungon väritys on mielestäni jotenkin epäonnistunut kun käytin siinä jotain UV helmiäis dubbinkia. Tosin iltakin alkoi olla jo hyvin hämärä, joten uutta matoa koukkuun vaan!
Heittelin tovin perholla ja siimaa takaisin stripatessani jokin pienempi pärskähdys perhoon tulikin. Hei, tämähän saattaa sittenkin toimia! Jatkoin heittelyä ja hetken kuluttua perhossa juputtikin jokin mölli - kala oli kiinni, perho toimi sittenkin. Pidin kalaa melko tiukalla, perukekärki kun oli melko vahvaa siimaa niin siiman katkeamisesta ei ollut pelkoakaan - näin ajattelin. Kävelin kohti niemen kärkeä, mutta perho kirposi kalan suusta kun aloin vetämään sitä lähemmäksi rantaa. Kokeilin koukkua. Tylsä. Koukku oli varmaan ottanut hieman iskua voimalan yläpuolella sitä heitellessäni. Joskus siellä nimittäin käy niin, että alaheitossa perho osuu kivivalliin ja tässä saattaa hyvinkin koukut tylstyä. Teroitin koukun. Samalla vedin kärkisiimasta ja kokeilin että onko se kunnossa. Naps - siima poikki noin kymmenen senttiä perhon yläpuolelta. Olipa hyvä että kokeilin...
Spinfluga kaverit olivat jossain vaiheessa luovuttaneet joten siirryin vielä rauhoitusalueen rajalle ja ajattelin, että virta saa rauhoittua hetken aikaa. Siellä ei mitään tapahtumia perhoon tullut ja kärsimättömänä tulin takaisin niemen nokkaan. Ilta alkoi jo pimenemään ja viilenemään. Palelikin hieman. Kala oli kuitenkin noussut perhoon ja jonkin aikaa olin saanut sitä väsytelläkin siiman päässä. Ei tehnyt mieli luovuttaa kun huomasin kalojen aktivoituneen taas perhon vaihdon jälkeen. Vai olisiko syy kalojen aktivoitumiseen ollut se, että spinfluga kaverukset olivat lähteneet. En tiedä johtuiko se kellonajasta vai siitä, etteivät he enää pinnassa mulisten vetäneet painojaan ylös, mutta selvää virkistymistä kalojen ottihalukkudessa olin huomaavinani. Voihan se olla, että tuo mulina häiritsee kaloja sen verran, ettei niin ottihalukkuutta löydy. Jonkin aikaa heittelin ja taimen nousi taas perhoon. Kiinni! Pidin kalaa tiukalla, kala varmaan ajatteli pitävänsä kalamiestä tiukalla. Niin olikin. Vapa taipui kunnolla, kala molski pinnalla alkuunsa, sitten painui syvyyksiin. Vähä kerralla sain kalaa väsyteltyä ja hetken kuluttua sain hienon vastustajani haaviin. Mittasin sen, 46 cm. Vapautin kalan pikaisesti alamitan ollessa 50cm. Vilkaisin kelloon, two minutes to midnight. Hieno ilta!
Tuohon loppui kalatapahtumat tuolta illalta. Kokeilin vielä tiistaina hyväksi todettua tinseliä, muttei siihenkään mitään tapahtumia tullut. Olisihan se ollut hienoa viedä ruokakala kotiin, mutta hieno ilta oli vaikka ruokakala jäikin vielä jokeen kasvamaan. Todella upea viikko ollut, kaksi suurta taimenta samalla viikolla. Ja huominen on vielä aikaa...
Näihin otti taimenet tällä viikolla.
1 kommentti:
Hyvä konsti on muuten kostuttaa marabouta vähän samaan tapaan kuin levysiipiä sopivan määrän valkkauksen jälkeen. Ei pöllyä, ei sottaa. Tietysti jos kiksiä saivat puhaltelusta niin ei kannattanutkaan kertoa!
Lähetä kommentti