Oltiin oltu muutama päivä vaimon kanssa lomailemassa Kuusamossa ja tarkoitus oli, että vaimo jatkaa Pudasjärveltä kohti etelää ja Jaska tulee sinne, josta jatkamme hänen kanssaan kohti pohjoista. Näin kävikin ja herkullisen yhteisen aterian jälkeen seikkailu alkoi.
Ranualta ostimme "kylmätuotteet", eli Aamupala-juustot, metwurstit ja voit. Jaska osti vielä muutaman potun ja sipulin kalakeittoa varten. Myös pari pakettia "tuoreleipää" eli ruispaloja tarttui matkaan.
Ranualta ajelimme Rovaniemen kautta Ivaloon, jossa paikallisessa pubissa söimmekin herkullisen porokeittoaterian. Meno oli paikassa ylimmillään, vaikka kello oli vasta kymmenen. Joku bändi oli soittamassa pihalla, sisällä pyöri karaoke ja runsas yleisö oli tuhannen päissään... Vatsa kylläisenä olikin hyvä jatkaa matkaa kohti Karigasniemeä.
Karigasniemen tien alittaa Peltojoki jonka rannalla päätimme yöpyä. Autonkin sai ajettua sopivasti tieltä piiloon leiripaikkaamme. Tutuistuimme kyllä jokeen, mutta kalastelut tietty jätimme toiseen kertaan lupien puuttumisen vuoksi, vaikka kieltämättä polte kalastamaan olikin melko kova. Seudulla muuten kasvaa todella upean näköisiä mäntyjä. Nukkumaan päästiin noin klo 1:00 yöllä.
Jos joku menee päin mäntyä, sen soisi menevän päin tämmöistä mäntyä...
SU 18.7.2010 - Ensimmäinen vaelluspäivä
Aamulla herättiin noin 7:30 ja aamukahvin sekä parin leivän jälkeen jatkettiin matkaa. Karigasniemen tullissa käytiin vielä kysymässä kalastusvälineiden desinfioinnista, mutta sieltä ei oikein muuta tietoa löytynytkään kuin sen, minkä jo tiesimmekin. Eli seuraava osoite oli Karasjoen Esso. Hieman ihmeteltiin sillalla Tenon virtaamista ja joku kalamieskin sopivasti tuli autolleen - ei kuulemma tänään ollut purrut, välillä lohia toki saa...
Karasjoen Essolla asiointi onnistui englanniksi ja myyjä ohjasikin meidät halliin, jossa kalastusvälineemme upotettiin desinfiointilitkuun. Eli kunnon upotusdesinfiointi eikä niinkuin Suomessa jossa hieman ruiskutetaan ainetta välineiden päälle. Desinfiointi maksoi kahdelta hengeltä yhteensä huimat 100 kruunua, eli noin 4 euroa/nenä.
Karasjoelta lähdettiin kohti Kautokeinoa ja hieman Jergulin jälkeen tien ali virtaa Jiesjoki. Siitä hieman takaisin päin niin tien laidassa on parkkipaikka johon parkkeerasin autoni. Parkkipaikalla oli myös jokin suomalainen auto asuntovaunuineen ja norjalainen paku. Hieman meidän jälkeemme parkkipaikalle tuli kolmen suomalaisnuoren seurue joka oli ostanut kyydin Jiesjärvelle ja vuokranneet sieltä mökin.
Haukattiin hieman välipalaa ja pakkasimme perusteellisesti rinkat. Heti alkutaipaleella on 1,5km matkalla noin 90m nousua joka saa ihmettelemään, että kuinkakohan korkealle tässä loppujen lopuksi noustaankaan. Ensimmäinen kohteemme oli Corotjoen niska, jonne vaellusmatkaa tuli noin 20km. Rinkat painoivat vielä tässä vaiheessa noin 35kg. Alkuperäinen reilu 32kg:n tavoite tyssäsi siihen, kun kyllähän sitä varalta piti ottaa kaikki kolme vapa-kela yhdistelmää mukaan ja hieman reilummin ruokaakin ja sitä sun tätä... Olisi kyllä tiukasti pitää kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta - nimittäin Savotan Tunturisuden lantiovyön kiristys ei enää pitänyt noilla kuormilla. Seuraavalle reissulle kyllä ennestään viilataan grammoja ja tarkastetaan myös ruokapuolta siihen malliin, että melko tiukille vetää. "Polku" tuonne on maastoautolla ajettava tie, joten eksymisen vaaraa ei reitillä ole. Sinänsä helppo vaelluskohde, vaikkakin tie kulkee kaikkien kohdalle osuvien kukkuloiden huippujen kautta. Eli vaellus on yhtä nousua ja laskua.
Viimein Corotjärvi alkoi siintää kukkulan takaa ja tiedettiin, ettei enää olisi kuin noin 4 km määränpäähämme. Vaelluksen aikana ei sen suurempia taukoja pidetty, tietty pienet lepotauot olivat välttämättömiä. Jaloissa alkoi painaa, joten loppukilometrit alkoivatkin tuntua melko tuskallisilta - oma syynsä väsymiseen oli varmaan myös siinä, ettei rinkan painoa saanut juurikaan lanteille, vaan lähes kaikki paino oli hartioilla. Tuntui, että reissun eräs kohde - Anddasluoppal ja Lidmanin viisi rautua - olikin varsin tuskallisen taipaleen takana. Aikaa vaelluksessa meni joku 5-6 tuntia. Kengässäni pikkuvarpaan kohdalla tuntui hieman oudolle ja osoittautuikin, että pikkuvarpaaseen oli tullut rakko. No, laastari rakon suojaksi niin siitä se pikku hiljaa itsekseen parani. Kenkäni olivat lättäjalkani johdosta ehkä hieman kapeat tai sitten nuukuuksissani kun en ollut ostanut vaellussukkia niin se saattoi myös aiheuttaa jalan rakkoutumisen. Vaelluksen aikana välillä satoi vettä kaatamalla, välillä tuuli hyväili matkamiesten kehoa virvoittavasti.
Niin, eli Corotjoelle päästiin. Jaska pystytti teltan ja itse aloin virittelemään keittovehkeitä kuntoon. Olin hankkinut ennen reissu Trangiaan kaasukeittimen, joka osoitti reissun aikana pätevyytensä. Uskallan suositella kaasukeitintä myös muille. Syötiin puurot ja pari leipää kahvin kanssa. Nekin piti syödä eteisessä rankkasateen vuoksi. Ukkonenkin jyrisi jossain etäällä...
Corotjärvi ja Corotjoen niska-aluetta
Olin sen verran sippi vaelluksesta, että päätin mennä nukkumaan. Sade piiskasi telttaa ja ukkosen jyrinäkin läheni. Siihen oli hieman viluisena hyvä nukahtaa lämpöiseen makuupussiin.
MA 19.7.2010 - Ensimmäinen kalastuspäivä
Viimein koitti ensimmäinen kalastuspäivä. Aurinko paistoi ja eilisestä rankkasateesta ei enää ollut tietoakaan. Eilen kostuneet vaatteet saatiin myös kuivattua nopeasti. Aamupäivällä tutustuttiin Corotjokeen joka on reilun kilometrin mittainen, mukavan kokoinen koskinen joenpätkä. Jaska onnistui saamaan niskalta pari mukavan kokoista harjusta, toinen oli lähes 40cm pitkä, toinen pienempi. Vaikutti hyvältä. alemmas mennessä Jaska onnistui saamaan vielä pari ruokakalaa, joten päivän ruoka oli ainakin turvattu. Itse en ollut onnistunut saamaan kuin pieniä harjuksia ja jonkun pienen taimenen.
Lähdettiin taikaisin leiriin ja hieman ihmettelin kalastustaitojani... No, Jaskan saamat kalat paistettiin ja tehtiin pussimuussia, kylläisiksi tultiin - se kai täällä on pääasia...
Corotjoen alaosaa
Illan tullen lähdettiin käymään Jiesjoen putouksella, johon lohen nousu pysähtyy. Putous on näkemisen arvoinen korkeine kalliojyrkänteineen ja pauhaavine koskineen. Jos tuolla päin on liikenteessä, suosittelen paikalla käyntiä.
Tähän pystähtyy lohen nousu Jiesjoella
Kalasteltiin putouksesta ylöspäin lähtevää todella voimakasvirtaista koskialuetta josta ei sen suurempaa kerrottavaa jälkipolville jäänyt. Kosken niska-alue sen sijaan tarjosi ihan miellyttävää kalastusta. Illan edetessä kiinnitin huomiota niska-alueen yläosassa pintoviin kaloihin. Ne eivät enää näyttäneetkään miltään pikkusinteiltä. Mukanani oli täällä #7-luokan vapani Sage Xi2, jolla ylsi hieman pidemmälle kuin normaalisti käytössä olevallani #5-luokan vavalla. Heittopaikka oli aika ahdas väli, mutta sopivasta kulmasta heitettäessä oli sopivasti takaheittotilaa ja sainkin siiman lentämään kalojen ulottuville, reilun 20m päähän. Jonkun kerran harjus nousikin Parachute Adamsiin, mutta viimein kun siimat menivät ties kuinka monennen kerran sotkuun, päätettiin lähteä iltakahville. Eli ottikokoinen kala jäi tältä päivältä minulta saamatta.
Kahvin jälkeen jälleen nukkumaan...
TI 20.7.2010 - Kohti suurempia kaloja
Jaska tuli herättämään, että oli saanut jo ensimmäisen ottikokoisen harjuksen hieman alempaa Corotjoelta. Aamupalan jälkeen siis suunnattiin niille seuduille. Eilinen kalaton päivä hieman jyskytti takaraivossa ja kyselinkin Jaskalta tarkempia ohjeita. Hitto. Perhoja kyllä osaan sitoa, heitettyäkin yleensä saan sinne minne tarvitsee mutta piru vie, kalastaa en osaa! Tarkoituksenani ei ollut vaeltaa huitsin nevadaan onkimaan pikku harjuksia, niitä kyllä voin mennä kalastamaan lähemmäksikin. Vaikka sinänsä ennätysten jahtaaminen kalojen kooissa ei ole minulle tärkeää niin aina sitä ruokakalan haluaisi saada...
Pitäisi päästä lähemmäs pohjaa. Jaska näytti peilin, josta kala oli tullut ja alaperhoksi pistin painotoukan ja ylemmäs koskisirvin larvan, syönnösnäytteessä kun oli vihreitä larvoja kalan sisuksissa. Yhdistelmä jäi kuitenkin jatkuvasti pohjaan matalassa joessa, joten painotoukan tilalle vaihtuikin nopeasti 'Ekin perho'. Eipä aikaakaan kun siiman päässä rimpuili jo paremman kokoinen vonkale. Harmikseni perho lipesi kuitenkin kalan suusta joka sai jatkaa uiskenteluaan joessa. Hetken heittelin ja sainkin haavittua noin 30cm harjuksen.
Samalla huomasin toisen perhon puuttuvan. Ilmeisesti kärkisiima oli vaurioitunut perhojen jäädessä kiven koloon ja suurempi harjus oli saanut siiman katkeamaan. Eli toinen 'Ekin perho' siiman jatkoksi ja heittelemään. Jonkin aikaa olin kalastellut niin sain jo 35cm harjuksen. Suunta oli siis oikea. Kalasteltiin vielä hetki ja lähdettiin leiriin kahville.
Periaatteessa meillä oli jo tämän päivän ruokakalat, mutta päätettiin ottaa kaloja hieman reilummin jos vain saisimme. Mielessä oli kalojen savustus jolla saataisiin kalaa säilymään huomista vaelluspäivää varten. Kahvin jälkeen meninkin Corotjoen niskalle ja vaihdoin Jaskan vinkin ansiosta toiseksi perhoksi 'Red Tagin'. Perho ei sinänsä nauttinut kovinkaan suurta luottamusta johtuen aiemmista kokemuksistani. Kalastin tarkasti Jaskan ohjeiden mukaan niskaa ja sainkin kaksi harjusta - 41,5cm ja 34cm pitkät. Ihailin tuota suurempaa. Suuremman olen saanut aiemmin vain Valtijoen reissullani ja sekin oli 42cm pitkä. Kalat tulivat aika tarkalleen samoista paikoista mistä Jaska oli omansa saanut. Nyt oli hyvä lähteä syömään. Alkuunsa savustettiin kolme harjusta trangialla käyttäen sinolia polttoaineena ja sen päälle tuttu ruoka - paistettua harjusta ja pottumuussia.
Kohti suurempia kaloja
Olin hiljakseen alkanut kaivata jo pesulle hikisen vaelluksen jälkeen, joten rohkaisin mieleni ja menin uimaan Corotjärveen. Vettä voisi luonnehtia melko raikkaaksi, lämpötila oli varmaan lähempänä 15 kuin 20 astetta. Uinnin jälkeen puhdasta vaatetta päälle ja päällä olleiden pikapesu.
Uimasillaan on hän...
Uinnin jälkeen lähdettiin käymään Corotjoen toisella puolella. Järven rannasta nimittäin päivisin lähti pari venettä viemään kalamiehiä johonkin ja sehän meitä kiinnosti, että mihin? Käveltiin Corotjärven pohjoispään suuren niemen kukkulalle, josta havaitsimmekin toisen veneen. Vene oli tulossa Corotjärven pohjoispäästä. Ilmeisesti kalastajat kävivät Beatnatjohkalla. Millainen paikka tuo on, sitä emme sen tarkemmin lähteneet selvittämään. Lähdettiin kävelemään takaisin leiriin ja juuri ennen kuin saavuimme Corotjoelle, vene rantautuikin. Veneestä tuli pari perhokalastajaa joelle ja lompsivat kuin hirvet suoraan noiden aiemmin löytämiemme hyvien kalapaikkojen yli. Noin viidessä minuutissa (josta toisella oli puolet ajasta perho vastapuolen puussa kiinni) kalastajat olivat hävinneet alemmas kalastelemaan.
Tarkoitus oli lähteä vielä Jiesjoelle. Edellisenä päivänähän oltiin kalastettu vain pieni osa putouksen yläpuolista aluetta ja nyt suuntasimme siis hieman ylemmille alueille. Aikomuksena oli kalastaa Jiesjokea noin kilometrin matkalta Corotlompolosta laskevan joen liittymiskohdasta alaspäin sekä tuota Jiesjokeen laskevaa jokea. Tuolla kohdin Jiesjoen rannat ovat todella vaikeasti kuljettavia ja aikamme haakautui enemmän jyrkillä penkoilla kiipeilyyn kuin itse kalastamiseen. Tietty jonkun pikkutaimenen tuoltakin sai, mutta mitään mainittavaa ei. Corotlompolosta laskevaa jokea emme ehtineet kalastaa lainkaan.
KE 21.7.2010 - Lidmanin jalanjäljille
Aamulla herättyäni oli pilvetön taivas. Tukevan, savuharjusta sisältävän aamiaisen jälkeen purettiinkin leiri ja lähdettiin vaeltamaan. Vaikutti, ettei tänään tarvitsisi vaeltaa sateessa. Matka taittuikin joutuisasti karttaa seuraillen ja luvassa oli kaksi joen ylitystäkin - tai oikeammin joen ja puron ylitykset. Ensin tuli puron ylitys joten Crocsit jalkaan ja puron yli. Vesi tuntui todella raikkaalta vaelluskengissä hikoilluissa jaloissa. Jalkoja oiken pisteli. Joen ylitys oli noin 200m päässä puron ylityksestä, joten siksi ajaksi ei vaelluskenkiä jalkoihin pistetty.
Mollisjokea pitikin hieman tutkia ennen ylittämistä. Pian kuitenkin löytyikin suhteellisen matala ylitysreitti, jossa vesi ei polvikorkeutta ylittänyt. Ensin vein kameran ja kengät yli siltä varalta jos olisin rinkan kanssa kaatunut jokeen ja noiden jälkeen siis hain rinkan. Onnistuneen ylityksen jälkeen edellisen vaelluksen tauttomuudesta oppineena pidettiin kahvitauko.
Mollisjoen ylityspaikka
Tauko teki terää ja matka jatkui taas reippain mielin. Vaellusmatkasta oli taittunut jo noin puolet ja mäkistä, kivistä tietä seuraillen saavuttiin kukkulalle josta oli hyvät näkymän Mollisjohkan tunturimajalle. Tuolla Lidmankin oli öitä viettänyt. Tunturituvalle ei kuitenkaan poikettu vaan vähin äänin ohitettiin se ja pysähdyttiin ihailemaan Jiesjoen niskaa ja maisemia muutenkin. Oli melko huikaiseva kokemus katsoa etelään horisonttiin ja tajuta että tuolta saakka ja vähän tuon ylikin ollaan tänne kävelty. Vielä huikaisevampi kokemus oikeastaan oli tajuta se, että sinne pitäisi vielä kävellä takaisinkin. Uskomattomia matkoja näköjään pystyy kävellen kulkemaan.
Mollisjohkan tunturitupa
On huikeaa katsoa horisonttiin ja tajuta, että tuolta olen kävellyt. Vielä huikeampaa on tajuta, että sinne pitää palata takaisin kävelemällä.
Loppumatkasta huomasi taas, kuinka rinkka alkoi painamaan ja lepotaukoja tarvittiin enemmän kuin alkumatkasta. Painoa pitäisi saada pois sekä rinkasta että miehestä. Lantiovyö ei nimittäin toimi aivan halutusti pallomahan kanssa...
Juhlava oli näky kun ensimmäistä kertaa Anddasluoppal siinsi kukkuloiden takaa. Siitä oli vielä pari kilometriä suunnitellulle leiripaikalle. Vaellusta tuli noin 15km edellisestä leiripaikasta. Hieno paikka löytyikin pienen rinteen päältä, Anddasluoppalin tyynelle pinnalle oli esteetön näkyvyys. Tästä olisi hyvä seurailla Anddasluoppalin kalojen pintomista iltasella, tuumattiin. Tällä leiripaikalla oli muuten hyttysiä moninkertainen määrä edelliseen leiripaikkaan verrattuna, vai olisiko sää lämmetessään lisännyt hyttyspopulaatiota? Siitä kummia nuo hyttyset kyllä olivat, että ympärillä ne pörräsivät, mutta kimppuun eivät käyneet. Liekö miesten tuoksut olleet jo sitä tasoa, ettei edes itikat arvanneet iholle laskeutua...
Teltan pystytyksen ja kahvin jälkeen alettiinkin kasailemaan kalastusvälineitä kuntoon. Itselleni leveän, järvimäisen Anddasluoppalin kalastus tuntui jotenkin toivottomalta. Tietty sain heiteltyä perhoni syvän rajalle - joka muuten näkyi todella selvästi tummempana alueena - mutta mitään kontakteja kaloihin en saanut. Kokeilin Roopen lainaksi antamaa 9m pitkää camo-perukettakin, mutten oikein tullut toimeen sen kanssa. Kärkisiimaan sidoin Lapissa hyväksi havaitun vaaksiaisen. Viimeisenä päivänä ennen lähtöä sitomastani vaaksiaisesta tosin toinen siipi irtosi jo siimaan sitoessa, ei oiennut peruke, tuossa rytäkässä taisi toisen crocsini takalenkkikin irrota toisesta kiinnistyspisteestään, eikä tietenkään kaloistakaan ollut mitään havaintoa. Lähdin takaisin leiriin. Myöskään Jaska ei ollut saanut mitään kontakteja kaloihin.
Matkamies kantamuksineen.
Päätettiin lähteä läheiselle koskelle, jonka kohina kuului leiriimme. Sinne oli parin kilometrin kävelymatka hankalassa, soisessa maastossa. Paikalle kuitenkin selvittiin ja minä lähdin kahlaamaan aivan virran niskalle Jaskan jäädessä kalastelemaan lähemmäksi. Kahlausmatka oli lohkareisessa pohjassa melko haastavaa ja kun muutaman minuutin päästä käännyin katsomaan niin Jaskalla oli jo kala kiinni - ja hetken kuluttua haavissa. Valtava harjus! Nythän olimme paikkaan eksyneet. Harjus oli haksahtanut Jaskan keltapäiseen liitsiin.
Itse pääsin viimein määränpäähäni, niskalla olevan suuren kiven taakse. Siiman päässä oli nyt jo luottamusta herättänyt 'Red Tag'. Muutaman heiton jälkeen vapa taipui ja siiman päässä oli kala. Väsyttelin sitä hetken ja sain ohjattua kalan pois virrassa tyveneen kohtaan. Siiman päässä oli todella suuri harjus. Tuota riemua kesti muutaman minuutin, kunnes perho tutusti lipesi kalan suusta kalamiehen harmistukseksi. Jatkoin heittelyä ja taas muutaman minuutin päästä oli toinen mörö kiinni perhossani. Se ei kauaa rimpuillut kun siima katkesi. Kiihkossani en tietenkään ollut ensimmäisen kalan jälkeen tarkastanut kärkisiimaa ja näin menetin 'Red Tagini'.
Vaihdoin hieman paksumman kärkisiiman perukkeeseen, kalat kun tuntuivat täällä olevan hieman keskisaaliitamme suurempaa kokoa. Ja perhoksi kaivoin rasiastani toisen 'Red Tagin'. Jonkin ajan kuluttua perhoon tarrasi jälleen harjus jonka sain viimein haaviin asti. Suurin harjus jonka olen ikinä saanut - ja 'Red Tagilla', tuolla perholla jolla en aiemmin ole saanut mitään mainittavaa...
Meni noin vartti saapumisestamme kalapaikalle kun molemmilla oli kalat haavissa. Jaskalla oli 54cm harjus ja minun kalalla oli mittaa 53cm. Komeat saaliit - molempien harjusennätykset meni rikki. Tänne se leiri pitäisi muuttaa, katsottiin leiripaikka, jollainen erinomainen löytyikin, siivottiin kalat ja lähdettiin takaisin leiriin.
Ennätysharjukset: Jaskan 54cm ja minun 53cm
Leirissä syötiin päivän ruoka noin puolen yön paikkeilla ja painuttiin pehkuihin. Olipa hieno päivä! Mietittiin, että tuo koskipaikka taitaa olla Lidmanin Anddasluoppal. Alkoi sataa...
TO 22.7.2010 - Telttapäivä
...ja sade jatkui koko yön. Tuntureilta nousi ajoittain koviakin pohjoisen puoleisia tuulen puuskia. Onneksi aamupäivällä sade hieman taukosi ja päästiin nauttimaan aamupala ulos, mutta lähes heti aamupalan jälkeen sade jatkui. Tuumattiin, että olisi ehkä viisainta pysytellä teltassa ja lepäillä tämä päivä. Eli ohjelma tälle päivälle oli varsin selvä: nukkumista, sudokua, nukkumista, karttojen tutkimista, nukkumista, pikainen kusitauko pihalla, nukkumista, sudokua... Kai sitä voi näinkin retkeillä.
Kahluuhousut meillä oli yleensä siten, että ensin kahluuhousut roikkuivat narulla nurinpäin, jotta sisäpuoli kuivaisi ja näiden päälle oltiin laitettu pressu. Tuuli kuitenkin oli liuttanut kahluuhousujen kenkäosat sopivasti sateelle altiiksi, joten kahluuvarusteiden käytön sai unohtaa ennen kunnon kuivamista.
Illan suussa sade kuitenkin lakkasi ja päästiin ruuan laittoon. Katsoin pihalle jääneista astioista, että yön ja päivän aikana vettä oli satanut ainakin 40mm. Ruuaksi tehtiin eilisestä toisesta harjuksesta kalakeitto. Hyvää oli.
Kun kerta sadekin oli lakannut ja maasto tuulen johdosta hieman kuivunut, päätettiin siirtää leiri tuonne koskipaikan varteen. Telttakin oli sopivasti kuivunut purkamista varten. Pakattiin tavarat rinkkoihin ja juuri kun tehtiin lähtöä, alkoi tihuttaa. Tiedossa oli siis kävelyä suossa sateella. Vesikin oli noussut edellisestä illasta noiden sateiden johdosta niin, että purojen ylityspaikkoja piti etsiä.
Matkalla leiripaikkaan yritin etsiä kuivempia reittejä ja nousin rinnettä ylöspäin. Aina vain näytti siltä, että alapuolella on märkää soista maastoa, enkä todellakaan halunnut kastella kenkiäni. Parin vuoden takainen opetus kenkien kastelusta oli iskostunut takaraivoon. Silloin elelin seuraavan viikon märissä kengissä, vaikka yritin niitä nuotiollakin kuivata.
Kuivaa reittiä etsiessäni harhailin kauemmas ja kauemmas varsinaisesta leiripaikasta. Itse asiassa niin kauas, että olin jo melko lähellä seuraavaa koskea. Kaikkineen harhailluille tuli mittaa varmaan 4-5km ja märässä maastossa aloin kaikesta huolimatta tulemaan pikku hiljaa märemmäksi ja märemmäksi. Lopulta leiriin päästyäni myös nuo tarkkaan varjellut kenkänikin olivat litimärät. Leirin siirron mielekkyys alkoi epäilyttää, vaikkakin myöhemmin leiripaikka osoittautukin erinomaiseksi.
Jaska pystytti teltan ja minä keittelin teet. Olin tehnyt sen virheen vaellukselle lähtiessäni, että päälläni oli molemmat päälihousuni; verkkarit ja retkeilyhousut. Jotka nyt siis olivat molemmat myös märkänä. Kaivoin rinkasta viimeisen kuivan vaatekertani, fleeceväliasun ja menin nukkumaan. Tunturi näytti tällä kertaa tämän puolen itsestään.
PE 23.7.2010 - Toinen telttapäivä
Koko yön satoi ja myrskysi. Tuuli riuhtoi telttaa niin, ettei uni tainnut kovin syvää olla. Makuupussikin oli kerännyt hieman kosteutta itseensä, joten sekään ei enää ollut lämpimillään. Kaikki muut, paitsi päälläni olevat vaatteet olivat edelleen märkinä, tuuli oli vihmonut vettä jopa teltan etukatokseen liepeen alta.
Kun sade edes hieman helpotti niin silloin lähdin pikaisesti aamukuselle ja hain trangian sekä aamupalatarvikkeet teltan etukatokseen. Aamupala siis tehtiin teltan etukatoksessa hyvässä suojassa tuulelta ja sateelta. Käyhän se näinkin.
Pahimmalla kelillä jouduttiin aamupalakin kokkaamaan teltan etukatoksessa.
Hieman alkoi huolestuttaa, että kestäisikö sade vielä montakin päivää. Tiedossa oli jälleen pitkä päivä, jonka ohjelma oli edellisen telttapäivän kaltainen. Tälle päivälle vaan ei vielä ollut ruokakalaa.
Ihme ja kumma - sade lakkasi ja viimein päästiin kuivattelemaan vaatteita. Vaatteet kuivuivatkin melko nopeasti rajussa myrskytuulessa. Niin rajussa, että pyykit sojottivat pyykkinarulta vaakasuorassa, trangian kahvipannun kansi lensi kannun päältä, leivän päältä lähtivät juustot tuulen mukaan, hattu piti kiinnittää päähän sidontaliinalla ja niin rajussa, että jopa litimärät vaelluskengät kuivuivat vajaassa päivässä. Taisipa Jaska tuiskahtaa jossain tuulen puuskassa kiveltä jokeen... Teltta käännettiin myös paremmin tuulta vastaan, siten että teltan kiilamainen pää oli tuuleen päin. Tänään oli myös oiva tilaisuus pestä likapyykit, kuivuminen ei nimittäin kauaa tulisi kestämään. Jaska korjasi myös aiemmin rikki menneen crocsini kahdella napilla ja terästapsilla.
Joskus tuulee niin, että pyykit kuivavat vaakatasossa, hattu pitää kiinnittää päähän sidontaliinalla, litimärät kengät kuivuvat päivässä ja niin, että leivänpäällisistään on hyvä pitää huolta...
Kahluuvarusteet oltiin myös saatu kuiviksi, joten pääsi hieman paremmin kalastelemaankin. Koko ajan taisi siiman päässä kiinni olla toisena päivänä tehonsa näyttänyt 'Red Tag', mutta pari päivää jatkunut sade ja pohjoistuuli oli sulkenut kalojen suut. Eikä kova tuulikaan ainakaan helpottanut kalastusta.
Päätin pitää hieman taukoa ja lähdin kahvin keittoon. Menin telttaan hieman lepäilemään. Tuulikin alkoi jo hellittää iltaa kohti ja teen jälkeen jatkoin kalastusta. En viitsinyt enää pukea päälleni kahluuvarusteita, vaan kalastelin lahkeet ylös käärittynä, crocseineni hypin pitkin kiviä. Aluksi kokeilin paria 'Parachute Adamsia'. Ei tulosta. Vaihtoin siiman päähän 'Mustan otin' ja hetken kuluttua pinnassa pyörähti, vapa taipui ja tiesin, että siiman päässä on kala. Toive päivän ruokakalasta heräsi ja sainkin pian haavittua kauniin, noin 40cm taimenen.
40cm taimen päätyi tänään pataan
Enempää ei kalatapahtumia kummallekaan illan mittaan enää siunaantunut. Mutta tärkein, ruokakala saatiin tänäänkin ja toihan taimen mukavaa vaihtelua harjusaterioihin. Tuullakin alkoi jälleen, tällä kertaa hieman lännempää - toivottavasti tuuli ei sieltä toisi sateita mukanaan.
LA 24.7.2010 - Jiesjärvellä käynti
Tänään oltiin koko päivä varattu sille, että lähdetään käymään Jiesjärvellä ja tutkitaan paluumatkalla Jiesjärven alapuoliset virtapaikat. Aamupalan jälkeen pakattiin kalalaukkuihin trangia, leipää, kahvia ja kalakeittotarpeet. Puettiin päälle kahluukamppeet ja lähdettiin kohti Jiesjärven etelärantaa.
Näkymät matkalla olevan kukkulan huipulta olivat huikeat. Sieltä näimme ensi kertaa myös valtavan kokoisen Jiesjärven - reissumme etäisimmän määränpään. Kukkulan päällä oli myös suuri siirtolohkare, josta oli hyvä kauempaakin tarkastaa suuntaa.
Jiesjärvi, retkemme etäisin määränpäämme.
Jiesjärven eteläistä lahdukkaa kalastettiin hyvin pikaisesti, matala lahdenpohja ei kalastuselämyksiä kovassa tuulessa juurikaan tarjonnut. Siirryttiin siis harjanteen yli salmelle, josta Jiesjärvi laskee vetensä alapuolisiin vesistöihin. Harjanteen päältä näki hyvin syvän ja matalan rajan. Salmen syvä keskiosa erottui selvästi tummana matalasta vaaleasta pohjasta. Tuon syvänteen reunalle pääsi kahlaamaan. Reuna olikin melko jyrkkä ja jatkui syvälle, vielä melko lähellä kosken alkua syvänne oli yli 5m syvä.
Päätettiin pitää kahvitauko ennen kalastusta ja samalla pääsimme seuraamaan alempana kalastelevaa kalamiestä. Kalastaja oli löytänyt mieleisensä peilin, josta pari kalaa taisi saadakin. Yli lensi vesitaso ja mieleen tuli, että olisi joskus taas kiva mennä lentokoneella kalastuskohteeseen. Aika näyttää käykö niin. Lähdettiin kalaan ja itse menin kalastamaan päävirtaa kohdasta, jossa virta muuttuu selkeämmäksi ja pinnalla on isoja kiviä. Jaska meni hieman ylemmäs kalastamaan syvännettä. Kala oli todella kehnolla syönnillä ja itselleni ei tullut mitään tapahtumia tuossa niin lupaavalta näyttävässä paikassa. Kun olin kalastanut noin 200m alueen, katsoin ylävirran suuntaan ja siellähän Jaska juuri veti kalan haaviin. Piti heti lähteä kyselemään päivän kuulumisia.
Jaska oli saanut ronkittua syvänteestä liitsillään 50cm ja 43cm pitkät harjukset. Toivekalaa rautua ei oltu tavoitettu, tosin ei se taida vielä tähän aikaan olla syönnilläkään. Jaska lähti kalakeiton tekoon ja minä lähdin kalastamaan sitä peiliä, josta kalamies oli aiemmin pari kalaa saanut. Siimassani oli 'Red Tag' ja 'Ekin perho'.
Olin jo lopettelemassa ja heitin siiman ylävirtaan samalla kelaten sitä puolalle. Siitä sitten yritin heittää siimaa sivulle, ettei koukut ajaudu virran mukana kahluuhousuihini, mutta siimapa ei niin vaan minnekään lentänytkään. Riuhdoin vapaa että minne hittoon ne perhot nyt joutui kunnes huomasinkin, että siiman päässä on kala. Pieni noin 20cm taimen oli tarrannut perhoon.
No, nyt kun kalaakin kerran tuli, ajattelin jatkaa kalastusta. Larvastustyylillä kalastelin peilin syvännettä ja hetken kuluttua siiman päässä tuntuikin hieman isompi jötkäle. Perho kuitenkin kirposi kalan suusta minun kalaa näkemättä, joten se jäi arvoitukseksi, mikä siiman päässä oli. 'Ekin perhon' koukku olikin tylstynyt ja siitäpä syystä ilmeisesti kala oli karannut. Teroitin koukun ja jatkoin kalastusta, mutta enempää en tapahtumia enää tuosta peilistä saanut. Lähdin kalakeitolle.
Syömässä ollessamme paikalle saapui neljän norjalaisen seurue veneellään. He alkoivat aluksi kalastaa salmessa, mutta melko päämäärättömältä vaikutti heidän kalastuksensa. Kerättiin kiireesti ruokailuvälineet pois ja lähdettin kosken alaosia kohden toiveena, ettei nuo norjalaiset olisi vielä ehtineet valloittaa kalapaikkoja.
Jaska jäi kalastamaan tuota itse kalastamaani peiliä ja minä jatkoin alaspäin. Juuri kun Jaska oli saanut paikasta 30cm taimenen, norjalainen älypää tuli virvelillään hakkaamaan peiliä Jaskan alapuolta. Että semmoista peliä...
Itse kalastelin kosken alaosaa ilman tulosta. Ilta oli todella kaunis, pari-kolme päivää puhaltanut tuuli oli tyyntynyt ja pilvet olivat väistyneet jonnekin kaukaisuuteen. Alapuolisen lompolon pinta oli peilityyni. Lähdettiin kävelemään kohti seuraavaa virtapaikkaa kun huomasin kalan pintovan kosken alapuolella. Pysähdyttiin vielä siihen heittelemään. Näin valtavan raudun selkä ja pyrstöevän käyvän pinnalla. Heittelin jonkin aikaa, mutta siimassani ollut uppoperuke ei ollut oikein omimmillaan pintaperholla kalastettaessa... Tuossa vaiheessa kala oli vielä heittoetäisyydellä.
No, norjalaisseurue oli ilmeisesti myös huomannut pintovan kalan ja lähtivät kahlaamaan rannasta. Kala siirtyi kauemmaksi - niin myös minä. Aloin vaihtamaan pintaperuketta ja pienempää perhoa niin eikö yksi norjalaisvalopää tullut viereeni heittelemään virvelillään. Siinä vaiheessa peli oli viimeistään menetetty. Hieman kyllä ketutti. Taitaa vuorosanat olla valmiina jos vastaavaa vielä tapahtuisi...
Vaikkei norjalaisten vieraanvaraisuus kehuja saakaan, ilta oli nätti.
Siirryttiin siis seuraavalle koskelle josta ei kerrottavaa jälkipolville jäänyt. Seuraava pikkukoski jätettiin kokonaan väliin ja siirryttiin suoraan leiripaikkamme yläpuoliselle koskelle. Tuo olikin kiivasvirtaisempi, täynnä houkuttelevan näköisiä peilejä oleva virta-alue.
Aurinko laski ja venden pintaan nousi usva. Menimme kosken niska-alueen yläosiin ja melko lähellä rantaa näin kalan tuikkeja. Vaihdoin siiman päähän #20 kokoisen 'Parachute Adamsin', mutta erinäisten kohelluksien ja siiman lätsäytysten jälkeen sain tuikit loppumaan. Ryhdyttiin teen keittoon virta-alueen yläosan kukkulan päällä. Yläpuolisessa järvessä kaukana näkyi kun raudut kävivät poimimassa pinnalta herkkupalan. Ilma viileni.
"Kun aurinko laskee ja veden pinnalle nousee usva, on taimenen syönti ohi." sanoi Lidman. Aivan paikkansa pitäväksi emme tätä kuitenkaan uskoneet.
Teen jälkeen itse lähdin katselemaan kosken alaosaa ja alapuolisen järven elämää - olivathan raudut olleet nimenomaan tuon ylimmänkin kosken alapuolella aktiivisia. Elämää ei kuitenkaan pinnan yläpuolella näkynyt. Heitin muutaman heiton, kelasin perhon sisään ja seisahduin seuraamaan luontoa. Katselin kaunista maisemaa. Jossain kaukaisuudessa kuului jonkin nisäkkään poikasen valitus - oliko kenties karhun poikasen vierotus meneillään? Lapin noitien hurjien menojen äänet kantautuivat menneisyydestä korviini, hätkähdin. Pienestä vilusta huolimatta hetki oli lähellä täydellistä. Ehkä tämän enempää etelän kasvatti ei voi olla yhtä pohjoisen, karun luonnon kanssa.
Lähdin takaisin koskelle josta tavoitin Jaskan. Jaska oli saanut neljä tärppiä pieneen mustaan lohiperhoon - ja jokunen tärppi oli ollut sen verran voimakaskin, ettei kyse ollut mistään pikkukalasta. Olimme suuren taimenen koskella. Heittelin vielä hetken tinseliä kosken kuohuihin. Lähdettiin leiriin, aurinkokin alkoi sarastaa pohjoisessa olevan kukkulan takaa.
Matkalla riekko säikäytti kulkijat - niinkuin monena muunakin kertana - pahanpäiväsesti lähtemällä kaakattamalla ja siipiään räpättämällä lentoon edessä olevasta puskasta. Leiriin tultuamme Jaska huomasi aivan rantapenkalla olevan riekon. Kaivoin kameran laukusta räpsäisin kuvan, hiivin lähemmäs, kuvasin, jälleen hiivin lähemmäksi ja lopulta sainkin melko läheltä riekosta hyviä kuvia, kunnes lintu säikähti ja pyrähti lentoon. Rinkkojen päällä olevien sadesuojien päälle tiivistynyt iltakaste oli jäässä, ilta oli todella viileä.
Riekko. Näitä Jiesjärven maastoissa riitti.
Vaikka kalantulo oli todella nihkeää, kaunis ilta kokemuksineen ja valokuvineen teki päivästä täydellisen. Ja saihan Jaska jälleen ruokakalat, niitähän tänne oltiin tultu onkimaan ja niistä päivän aterian taso oli kiinni.
SU 25.7.2010 - Paluu taimenkoskelle
Taisimme heräillä joskus keskellä päivää, olihan edellisen illan nukkumaanmeno tainnut mennä viiden-kuuden aikoihin seuraavaan aamuun. Päivittäisten rutiinien ohella sain viereisestä virrasta harjuksen. Syötiin, kalalaukkuihin pakattiin kevyet eväät ja illan suussa lähdettin takaisin eilispäivän taimenkoskelle.
Olin ottanut suuremman vapani mukaan suurtaimenen toivossa. Lähdin kalastamaan niska-aluetta melko kaukaa varsinaisesta niskaimusta. Kalastin alkuunsa pintasiimalla, siiman päässä oli pieni musta lohiperho. Eipä aikaakaan kun olin saanut jo pienen taimenen ja harjuksen. Hyvä alku - ajattelin. Etenin kohti niskaimua, joku pieni tärppi tuli, mutten kaloja saanut. Olisi suurempi taimenkin minulle kelvannut. Annoin kosken rauhoittua ja lähdettiin hieman alemmaksi kalaan.
Hetkittäin saattoi tuntua siltä, että Finnmark on perhokalastajan paratiisi.
Tuoltakaan alueelta ei kalaa tullut ja lähdettiin välillä kahvin keittoon. Vaihdoin upposiiman siinä toivossa, että saisin perhoni uitettua lähemmäksi kalaa ja ärsytettyä sen ottiin. Ei tulosta silläkään. Kalat joko loistivat poissaolollaan taikka sitten ne eivät vain suutansa taas suostuneet avaamaan perhojemme kohdalla. Teen ja muutaman yrityksen jälkeen palattiin takaisin leiriin. Ilma oli huomattavasti lämpöisempi kuin edellisenä iltana.
MA 26.7.2010 - Kohti kotia
Jossain vaiheessa päivällä taas heräilimme. Hieman tämä asetelmamme 'Jaska saa kalaa ja minä en' oli alkanut häiritä vaikkakin sinänsä iloitsenkin kaverin onnistumisista. Tilanteessa lähinnä häiritsi se, että miksi se on niin kun kuitenkin kalastamme samalla tavalla ja lähes samoilla perhoilla. Mikä on erona. Voisiko siiman erilainen kartiointi tai väri aiheuttaa näin dramaattisen eron? Edellisenä iltana olin kokeillut pidempiä perukkeitakin - heikoin tuloksin.
Aamupalan jälkeen jatkoinkin kalastusta tuolla raskaammalla setilläni (joka muuten kipeytti jälleen kyynärpääni edellisen päivän kalastuksessa) ja pitkällä perukkeella leirimme kohdalla olevalla koskella. Eipä tuosta kaloja herunut, mikä sinänsä ei minua ihmetyttänyt. Pakattiin leiri ja päätettiin lähteä takaisin Corotjoelle. Kun kävin keräämässä roskanuotiostamme alumiinipaperit pois, hukkasin noin viikon vanhat aurinkolasini. Ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin se, että kohdassa jossa polku kulkee aivan joen vieressä, lasit putosivat taskustani jokeen. Muuten ne olisivat varmasti etsinnöissä löytyneet.
Päivä oli lämmin, lämpötila oli varmaan jossain 20-25 asteen paikkeilla. Nyt löytyikin varsin kuiva reitti seuraavalle kukkulalle jossa kiipesimme vähäpuisemmalle alueelle jolla oli helppo kävellä ja suunnistaa tielle. Täältä kiertäen matkaa tuli hieman enemmän, mutta kulkeminen oli helpompaa ja kengät pysyisivät kuivana. Tiedossa oli noin 20km:n vaellus takaisin Corotjoelle.
Tie on pitkä ja kivinen. Tästä oli autolle enää 35km.
Kuljettiin ensin Mollisjohkan tunturituvalle, jossa pidettiin hieman pidempi tauko. Siitä oli tarkoitus jatkaa Mollisjoen yli sillan kautta, jota karttamerkinnästä huolimatta ei kuitenkaan ollut olemassa. Paikalla oli kahluusauvoja virran ylittäjiä varten. Päätettiin palata takaisin tielle jota pitkin olimme vaeltaneet pohjoiseenkin päin. Kuljimme harjannetta pitkin, kunnes eteen tuli poroaita. Jaska löysikin oivan ylityspaikan kohdasta, jossa poroaita oli matala ja sen kohdalla oli vielä kivi. Itse olin matkalla tielle ja poroaidan portille ja kun käännyin katsomaan, Jaska pötkötti maassa rinkan päällä. Hitto, kävikö pahasti, loppuiko reissu tähän? Pitkään poikki ollut ristiside aiheutti sen, että polvi oli pettänyt siinä vaiheessa, kun Jaska oli astumassa aidan yli. Pahemmin ei onneksi käynyt, otettiin rinkka pois Jaskan selästä ja kun kerta tuosta kohdasta oltiin yli menemässä, siitä myös mentiin yli. Ojensin rinkan Jaskalle siinä vaiheessa kun hän oli päässyt aidan yli jonka jälkeen menin siitä itse yli.
Matkanteko jatkui hieman Jaskan polvea varoen. Joen ja puron ylitykset sujuivat kuitenkin hyvin ja lepotauko oltiin päätetty pitää jälleen ylityksien jälkeen. Jokea ylittäessämme oli ohi ajanut traktori ja ennen puron ylitystä vastaan tuli toinen traktori. Hymyilevä vanha papparainen veti traktorin perässä pitkää vaijeria. Olinkin ihmetellyt tulomatkalla outoa jälkeä tien keskellä ja arvellut sen tulleen roikkuvasta auton pakoputkesta, mutta nyt jäljen todellinen aiheuttaja selvisi. Pappa traktoreineen ja vaijereineen yritti ilmeisesti saada keskipolannetta pysymään kohtuullisena. Paikallista tienhoitoa, arvelisin.
Kun päästiin taukopaikalle ja oltiin nauttimassa kahvista ja eväistä, iloinen papparainen huristeli traktorillaan toiseen suuntaan. Hetki tauon jälkeen myös toinen traktori tuli takaamme ja jatkoi eteenpäin. Tuosta jonkin matkaa sama maastoauto joka vei suomalaisporukan Jiesjärven mökille tuli takaamme ja vei tyytyväisen näköisiä kalastajia kohti parkkipaikkaa. Meidän reissumme ei vielä olisi ohi. Käveltävää seuraavaan leiripaikkaammekin oli jäljellä vielä himpun alle 10km.
Niin palattiin Corotjärvelle, tuntui kuin kotiinsa olisi tullut. Teltan pystytimme samaan paikkaan kuin ennenkin, samoin keittovälineet. Kaivoin vapaputkesta tällä kertaa kaikkein piskuisimman vapani, luokan #2 TFO Finessen. Tällä ei käsi väsyisi eikä pitkäkartioista CDC siimaa saisi lätsähtämään vaikka kuinka yrittäisi. Virittelin noin 150cm perukkeen siimaan ja siihen vajaan metrin mittaisen ohuen kärkisiiman. Ja jatkoksi tietty 'Red Tag'. Menin niska-alueelle, vesi tuntui todella viileältä. Olivathan jalat lämmenneet hyvin vaelluskengissä ja ilmakin oli huomattavasti edellistä Corotjoen vierailua lämpöisempi. Veden pinta oli noussut noin 10cm edellisestä vierailustamme.
Kalastelin jälleen kuten Jaska oli aiemmin neuvonut ja eipä aikaakaan, kun siiman päässä olikin harjus. Sain sen haavittua ja tämän piskuisen vavan ensimmäiseksi kalaksi sain 37cm harjuksen. Vapa toimi oikein hyvin väsytyksessä. Jaska vei kalan leiriin ja minä menin takaisin joen niskalle. Vesikin tuntui jo lämpöisemmältä. Kovin kauaa en tuona iltana enää kalastanut, päivän vaellus kuitenkin painoi jaloissa ja katsoin parhaaksi lähteä iltapalalle ja nukkumaan.
Jaska ei vielä nukkumaan tullut, vaan lähti koskelle taimenet mielessään. Kohonnut vesi ja lämmennyt ilma kun saattoi ohjata taimenia koskeen ruokailemaan. Eipä aikaakaan kun Jaska kysyi teltan ulkopuolelta, että nukunko jo ja kun en nukkunut, näytti noin 45cm lihavaa taimenta. Hieno päätös illalle.
TI 27.7.2010 - Viimeinen vaellus
Aamulla herättyämme ja aamupalan jälkeen ajattelin vielä käydä joella kalassa. Kala tuntuikin olevan hyvin syönnillään ja sain tartutettua jonkin noin 40cm harjuksen perhooni. Perho kuitenkin lipesi kalan suusta ja huomasinkin, että todella kevytluokkaisella vavalla kalastaessa koukun terävyys ja kalan tartutus nousee raskasluokkaisempia tärkeämmiksi. Teroitin koukun varmuuden vuoksi ja kun seuraava kala nousi perhoon, tein pari vastanykäisyä vielä varmuuden vuoksi. Tuon noin 35cm harjuksen sain haaviinkin asti.
Nousin jokea ylöspäin, kalastelin aluetta joka on heti niska-alueen alapuolella saaden pienempiä harjuksia. Nyt ehkä oli päivän ruokakalatkin kasassa ja lähdin pakkailemaan omia tavaroitani rinkkaan.
Pakkaamisen jälkeen tiedettiin jälleen olevan noin 20km vaellus edessä. Ruoka oltiin päätetty laittaa lammen rannassa kohdassa, jossa matkasta oltiin taitettu noin 2/3. Näin myös tehtiin, ruuaksi paistettua harjusta ja leivän päälle suolataimenta. Suolataimen korvaisi kyllä hyvin muut leivänpäälliset tunturissa, mutta sen saaminen onkin sitten toinen juttu.
Matka taittui enemmän tai vähemmän joutuisasti autolle, hieman jännitti oliko siellä kaikki kunnossa. Olihan siellä ja litimärän paidan ja housujen vaihdon jälkeen lähdettiin kohti Kautokeinoa. Olipa outoa ajaa autoa jalat väsyneinä reilun viikon tauon jälkeen.
Viimeinkin autolla, väsyneenä, mutta onnellisena.
Kautokeinossa nautittiin paikallisessa Statoilissa kinkkujuusto sämpylät ja kahvit ja jatkettiin matkaa. Menimme läheiselle joelle joka lähtee Kautokeinon Stuorajärvestä. Joki on leveä, siinä on useita hyvän näköisiä peilejä ja vettä todellakin virtaa. Paikalla oli myös monta suomalaista kalaporukkaa. Parkkeerasin Hiacen suojaisaan paikkaan, nautittiin teet ja lähdettiin kalaan. Itselläni oli toiseen jalkaan tullut neljä rakkoa viimeisessä vaelluksessa ja muutenkin pohkeissa painoi, joten kävely ei ollut helpoimmasta päästä. Kuitenkin vedin kahluuvarusteet päälle Hiacen kontissa rajun sadekuuron aikana. Ja täällä muuten oli hyttysiä - eivätkä ne tuntuneet oikein välittävän edes OFFista...
Koikkelehtin joen rantaan, ensin lähdin hieman ylävirran suuntaan, sitten alavirran. Löysinkin muutaman mukavan peilin joita kalastelin. Yhden peilin etureunaan siima aina tuntui kiertyvän ja haittaavan perhon uintia. Nyin siimaa vavallani jotta se olisi oiennut niin taimen kävi pyörähtämässä siimassani. Se oli aivan ottikokoinen kyllä ja mietin millä sen saisin ylös asti. Vaihdoin kärkisiimaan siimani värin mukaan vihreän 'Jyhiksen', ei tulosta. Hieman eri sävyinen 'Jyhis'. Ei tulosta, mustaa perhoa, tinseliä, huopanaa, lohiperhoa... ei kala enää minulle näyttäytynyt ja lähdin jalat väsyneenä takaisin autolle. Enköhän päivätyön tässä ollut jo tehnyt.
KE 28.7.2010 - Kotimatka
Heräilimme päivällä noin klo 11:00. Edellinen ilta oli jälleen venynyt hieman pitkäksi, mutta yöuntakin saimme noin 9 tuntia. Yöllä oli satanut ja teltta oli päältä märkä. Pakattiin tavarat aamupalan jälkeen ja teltan heitimme avonaisena Hiacen konttiin niin saisi kuivua kotimatkan ajan.
Kautokeinosta hieman etelään kävimme jonkin tapaisen leirintäalueen matkamuistomyymälässä. Saamelaismummolta ostimme joitain matkamuistoja, mutta pojilleni en mitään löytänyt. Mummeli muuten osasi suomea. Kertoi, että ensin on oppinut lapin kielen, sitten suomen ja vasta sen jälkeen norjan. Sanoi, että Kautokeinossa kohta kaikki osaavat suomea...
Rajan ylityksen jälkeen tuli toinen leirintäalue, jossa oli hieman kattavampi valikoima matkamuistoja, josta myös pojilleni löysin sopivat. Ja itselleni pieneen tilaan menevän sadetakin jonka aion taatusti ottaa seuraaville retkilleni mukaan. Kahvin jälkeen jatkoimme jälleen matkaa. Hetta, Muonio jossa tankkaus - matka oli hyvässä vauhdissa. Muonion jälkeen katsoimme, että kylläpä yksi auto savuttaa. Lähemmäksi päästyämme huomasin että eipä tuo auto savutakaan, vaan savu nousee auton perässä olevan asuntovaunun renkaasta. Pysäytimme tuon norjalaisauton ja kerroin ongelman. Laakeri oli renkaan vinosta asennosta päätellen mennyt pyörännavasta. Huonostipa oli alkanut norjalaisperheen kesälomamatka. Kiinnitin huomiota, että Norjassa ei ilmeisesti käytetä leveälle ulottuvia taustapeilejä asuntovaunun kanssa. Nuo peilit olisivat tuossa tapauksessa ehkä jo ennen Muoniota kertoneet kuskille, että savu nousee vaunun pyörännavasta ja olisi voinut aikaisemmassa vaiheessa saada vaununsa korjattavaksi.
Ennen Kukkolan koskea on semmoinen koski Tornionjoella kuin Matkakoski. Siinä pysähdyimme, paistoimme loput kalat ja söimme muussit. Rannalla oli myös siian lippoajia, joilla ei tuona hetkenä saalista tullut. Matkan teko oli alkanut hieman ramasemaan, mutta ruuan jälkeen olo oli jälleen virkeä. Ajateltiin pitää kahvitauko Oulun Tullissa, mutta ajoin risteyksestä vahingossa ohi ja lopulta tankkasin Vaskikellossa Pyhäjärvellä ja kahvit nautittiin vastapäisessä ABC asemalla Vaskikellon ollessa kiinni.
Tornionjoen Matkakoski jolla siian lippoaja työssään.
Lopputankkaus vielä Kirrissä, tilien tasaus ja Jaskan kotiin heitto. Itse tulin kotiin noin klo 1:30 yöllä. Reissu oli varsin onnistunut.
