Kalastuskuumetta

Seonkylläjännä - miten tässä vuodenvaihteen paikkeilla aina alkaa kaipailemaan kesää, kohtuu lämpöisiä kelejä, auringonpaistetta ja perhokalastamaan Iijoelle. Nimenomaan mielessä on Iijoen Saarikoski, vaikka tietty muissakin - varmasti paremmissakin paikoissa on tullut käytyä. Hyvin muistuu mieleen ensimmäinen itse sitomallani perholla saamani pieni taimen Iijoen Saarikoskelta. Varmaankin alle 10 minuuttia olin heitellyt niin pieni taimen tarrasi vaaleaan 'ei ehkä aivan oikeiden mittasuhteiden mukaan' sidottuun 'pintaperhoon'. Melkoinen pörrö taisi tuo perhoni olla. Pintaperhohäkilöitä ei mulla vielä silloin ollut, jostain intialaisesta niskasta olin napsaissut perhoon höyhenen, jonka siikaset tietty olivat aivan liian pitkät - ja pehmeät. Hyvä kun perho edes hetken kellui... Ja Saarikoskelta muuten nuorempi poikanikin sai viime kesänä virvelillä ensimmäisen taimenensa. Yhtä pienen mitä isänsäkin oli saanut joitakin vuosia aiemmin. Viime kesän tyngäksi jäänyt reissu oli muuten melko surkea. Vettä juoksutettiin oikein urakalla jonkin patoremontin vuoksi ja veden pinta oli noin 30-40cm korkeammalla kuin yleensä tuohon aikaan. Ja kalantulo sen mukaista. Ainakin kun ei oikein osaa.

Lähtipä ajatus hieman sivu-urille, mutta palatakseni vielä tuohon ensimmäiseen reissuuni Iijoelle... Tuolla reissulla edelleen luottoperhon maineen ansaitseva Hässäkkä oli kova sana. Ehkäpä siksi, etten oikein muita perhoja osannut sitoakaan. Mikäli tuohon aikaan olisin perhorasiaani raottanut, en ainakaan kateellisia kalakavereita olisi saanut... Tai - en oikein kyllä Hässäkkääkään osannut sitoa. Takahäkilän sitominen oli siihen aikaan mahdottomuus, joten takahäkilän sijaan sidoin pyrstön, jonka siikasten sekaan laitoin Flashabou -suikaleen. Kuulan taakse tuli tietenkin valtava kaulus, mutta yhtä kaikki, perhoista tuli hyvin kalastavia, vaikkei aivan näyttelytasoisia ollutkaan. Arvokkaita Hässäkät oli. Muistan, kun perho jäi kröhm... suht korkealle kuuseen kiinni, niin sinne piti kahluuhousuissa kiivetä pelastamaan tuo ottiperho. Joitakin sain autossa sidottua lisää, mutta tietyt yksilöt vaan tuntuivat kalastavan paremmin kuin toiset. En tiedä vieläkään, oliko tuo totuudenmukaista vai aloittelijan kuvitelmaa.
















Iijoen Saarikoski valtavassa tulvassa.

Voi niitä aikoja. Silloin oli 4-veto Hiace, jossa oli laveri millä nukkua ja pöytä jolla pystyi sapuskaa laittamaan ja iltojen hämärtyessä otsalampun valossa perhoja sitomaan. Myöhemmin tein autoon vielä paremman pöydän, johon ymppäsin jääkaapin samaan yhteyteen. Tuolla autolla tuli tehtyä muutama pohjoisen reissu ja semmoisiinkin paikkoihin tuli ajettua, mihin ei olisi uskonut Hiacen pääsevän. Nelivedon hajottua päätin hankkiutua autosta eroon, neekeri sen tuli hakemaan joten varmaan Afrikassa on tuo menopeli tätä nykyä. Kun nuo 90-96 vuosimallin Hiacet ei vaan olisi niin kovia ruostumaan, voisin harkita jälleen sellaisen nelivedon ostamista. Oli se sen verran hyvä maastoajoneuvo kalareissuilla.

Nykyään kesän pääreissut on ulottunut Iijokea pohjoisemmaksi, mutta toivottavasti ensi kesänä saisi vietettyä vaikkapa parilla päivällä pidennetyn viikonlopun Taivalkosken maisemissa. Sitä odotellessa on hyvä sitoa mielessään toinen toistaan parempia ottiperhoja, jotka joella voi unohtaa rasiaan sitoessaan - jälleen kerran - Hässäkän siiman päähän...