Poikani ja Hilmonjoki kioskilta alavirtaan.
Hilmonjoen "kioskin" luona söimme ensin eväitä, paistettiin makkaraa ja tutkailtiin hieman jokea ja karttaa. Päätimme keskittää kalastuksen sillä kertaa ihan kioskin ympäristöön jo senkin vuoksi, että voitiin hieman tarkkailla poikaani tapaturmien varalta. Makkaroita mutustellessa katselimme kuinka vesiperhoset lenteli ja ajattelimme ajankohdan sopivan hyvin pupa kalastukseen.
Itse laitoin pupan kiinni ja menin lähellä olevalle hitaammin virtaavalle osuudelle. Eipä kelvannut pupani, joten vaihdoin sen Nelson Caddicseen. Näin parissakin kohdassa pintovia kaloja ja neppailinkin perhoa niiden eteen. Joitakin perhon upotuksia tuli, mutta mitään ei tarttunut kiinni. Siirryin pikku hiljaa jokea alaspäin. Ennen siltaa olevalla "suvannolla" näin myös pintovia kaloja. Tarjoilin Nelsoniani niiden eteen, muttei kelvannut. Liikkeellä oli paljon myös kellertäviä päivänkorentoja, joten vaihdoin perhon kellanoliiviin päivänkorento jäljitelmään. Semmoiseen yksinkertaiseen pinturiin, jossa on vain normaali häkilä, ohut runko ja pitkähkö pyrstö, sidottu #12 koukkuun. Eipä montaa heittoa tarvinnut heittää kun taimen nousi perhoon ja tarttui siihen kiinni. Oikeastaan tämä kesä on ensimmäinen kesä perhokalastus urallani, kun jotain ymmärrän hyönteisistä ja niiden yhteydestä kalojen ravintoon. Tuli voitonriemuinen tunne kun havainnot kalojen ravinnosta siirtyi perhon valintaan ja sen seurauksena sai nopeasti kalan. Juuri saman perhon olin opettanut sitomaan kaverilleni paria päivää aiemmin.
Hilmonjoki kioskilta ylöspäin.
Kävin kioskin yläpuolisen suvannon niskan onkimassa ja sieltä lähdin alas päin, mutta sillä osuudella ei pahemmin ollut tapahtumia. Perhot vaihtui ja tuntui, ettei oikein mikään kelpaa. Välillä sentään joku taimen kävi tönimässä perhoa tai upottamassa pintaperhon. Kioskin luona heitellessäni perholiivieni taskusta putosi siimapakka jossa oli perukesiimat ja kärkisiimat nipussa, jokeen. Rynnistin niiden perään ja puiden lomasta aina välillä tarkkailin missä siimat oli menossa. Kosken kohdalla ne meni karkuun, mutta onneksi niiden vauhti oli aika hiljainen alapuolella olevassa suvannossa. Juoksin sillan yli suvannon alle ja kahlasin keskelle jokea odottamaan siimoja. Ei niitä sieltä tullut ja mielessäni kirosin että oliko ne jo ehtinyt mennä siitä. Se olisi ollut niiden siimojen menoa. Lähdin kahlaamaan jokea ylöspäin ja siimat olikin jäänyt johonkin oksaan kiinni suvannon alla. Eli loppujen lopuksi sain kuin sainkin siimani takaisin.
Ilta alkoi hämärtymään ja poikakin hieman väsymään sen myötä. Välillä kävin pojan kanssa syömässä evästä ja pystytin teltan, tarkoituksena oli olla yötä joella ja aamulla lähteä takaisin kohti Jyväskylää.
Joitakin pikku taimenia sain illan mittaan, mutta mitään ihmeempiä tapahtumia ei minulla ollut. Kaverilla oli alapuolen suvannossa tarttunut pieneen mustaan uppoperhoon hyvän kokoinen taimen. Taimen veti siimaa ulos kelalta vaikka jarru oli kuitenkin jonkin verran tiukalla. Itselläni samaan aikaan oli noin 20 cm taimen kiinni hieman ylempänä ja hyvin pystyin seuraamaan kaverini touhuja. Yhtäkkiä vapa oikeni ja kala pääsi irti. Kysyin että katkesiko siima. Koukku oli oiennut. Kaveri totesi vaan että oli hyvä opetus koukuista. Itselleni oli hieman samankaltainen kokemus viime kesänä Ii-joelta kun harjus oli oikaissut perhoni koukun. Hetken suvannossa heittelin vesiperhosen larvalla, saaliiksi sain särjen, ja ajattelinkin rauhoittaa suvannon jotta kaverini saisi vielä hieman myöhemmin kokeilla sitä taimenta.
Lähdin ylävirralle päin, siimassani oli kiinni vihertävä pupa. Taas suvannon niskalta alaspäin ja mitään tapahtumia ei ollut. Menikö nämä edellisenä päivänä sitomani pupat aivan hukkaan, koko iltana ei ollut tullut niihin yhtään tärppiä... Vaihdoin mustaan koskikorennon nymfiin. Suvannon alla olevassa mutkassa perhoon tarttui joku hieman paremman kokoinen taimen, mutta lyhyen rimpuilun jälkeen se pääsi karkuun. Tuskin sekään olisi ollut mittakala kuitenkaan.
Vähän ennen lupa-ajan sulkeutumista kaveri tuli vielä poikani ja mun luokse ja kertoi alempana olevasta suvannosta ja siitä kuinka sieltä oli tullut paljon taimenen poikasia. Mentiin sinne ihan sen takia, että poikani olisi virvelillään saanut sieltä jonkin kalan. Ei tullut pojalle kalaa, heittäminenkin on vielä vähän hakusessaan hänellä, eikä poika jaksanut kovin kauaa yrittääkään. Itsekin tarjoilin hetken aikaa mustaa pikkuperhoa, siihen ei tullut tapahtumia. Kun poikani ei enää jaksanut yrittää, otin hänen virvelin ja heittelin vähän aikaa. Jonkin ajan kuluttua joku pikkutaimen kävikin kokeilemassa mustaa, punaisilla pilkuilla varustettu Vibraxia, muttei tarttunut kiinni.
Menimme iltapalalle, keittelimme kahvit ja ynnäilimme päivän tapahtumia. Kerroin jostakin nalle puh -perhostani joka oli jäänyt pohjaan. Siitä sitten tuli mieleen että hyvässä perhonsidonta opissa kaverini on kun pintaperhot jää pohjaan...
Kaverini lähti tuttavansa mökille ja me painuttiin pojan kanssa telttaamme nukkumaan, nukuttiin yö hyvin ja aamulla suuntasimme kotiin.
Reissusta jäi kaiken kaikkiaan positiivinen kuva, vaikkei ruokakalaa tällä kertaa saatukaan. Paikka oli hieno, joki sopivan kokoinen, joku suurempikin kala oli sentään kiinni ja pikkukaloja tuli mukavasti. Myös onnistumiset perhovalinnoissa oli positiivisia.
1 kommentti:
Kiva pikkuinen poika kyykkimässä kivellä tuossa ekassa kuvassa!
Lähetä kommentti